Image Slider

Nyt näkyy punaista!

tiistai 23. heinäkuuta 2013
Liekö loma sekoittanut pään, kun meikäläinen kaipaa taas väriä elämään. Eikä kyse ole mistään pienestä piristyksestä siellä täällä, vaan nyt pukeudutaan punaiseen lähes kiireestä kantapäähän.

Ruotsin reissulta pari vuotta sitten mukaan tarttunut JC:n ohut flanellipaita on edelleen kesäillan kivoin yläosa helmasta rennosti vyötäisille solmittuna. Carlingsin alepöydältä löytyneet vaaleat roosat stretchfarkut kelpaavat rientoihin keskipäivänkin auringon alla. Paras puna kuivahkoille huulille löytyy Emotionista, Lumenen Wild Rose Kosteuttava Huulipuna, jossa on myös SK 15 -suojakerroin. Oma suosikkisävyni on tummanpunainen nro 10 Yö saapuu.

Lomaillen

torstai 18. heinäkuuta 2013
Ei aikatauluja, ei velvollisuuksia, ei stressiä eikä elektronisten laitteiden suurkulutusta. Siinäpä alkulomani avaimet, jotka hieman myös selventävät sitä, miksi olen hävinnyt hetkeksi kuin tuhka tuuleen.

Lomaa on vielä jäljellä, mutta nyt olen ihmisten ilmoilla taas, lähempänä normaaliarkea ja tietokoneenkin ääressä tulee luultavasti istuskeltua. Toivottavasti teidän kesänne ja lomanne on sujunut yhtä mukavasti. Minä ainakin nautin sydämeni kyllyydestä!


Rakkauden Lähettiläänä

torstai 4. heinäkuuta 2013
Viimeinen työviikkoni ennen lomaa on ollut kaikkea muuta kuin tavallinen ja tylsä. Toimiston sijaan olen istunut viimeiset neljä päivää asuntoautossa. Olen kulkenut kuvausryhmä kintereilläni, soitellut minulle ennestään täysin tuntemattomien ihmisten ovikelloja ja pyytänyt heitä hetkeksi juttusille. Olen jakanut ihmisille Lumoava-koruja, joiden taakse kätkeytyy jotain pelkkää korulahjaa paljon tärkeämpää ja ainutlaatuisempaa - olen vienyt perille rakkaudentunnustuksia.

Lue lisää Lumoavan Rakkauden Lähettiläistä ja koskettavista kohtaamisista www.lumoava.fi/rakkauden_lahettilaat tai www.facebook.com/lumoava

Kaikki alla esitetyt kuvat lainattu www.facebook.com/lumoava