Marokkolaisia makuja - Shakshuka vuohenjuustolla

perjantai 22. toukokuuta 2015
Jopas on toukokuu hujahtanut yks kaks yllättäin jo yli puolivälin, kun on ollut taas niin mukavasti menoa ja meininkiä. Saapuva kesä tekee kuitenkin selvästi tehtävänsä, sillä virtaa tuntuu riittävän lyhyistä lepopätkistä huolimatta hyvin.

Kotonakin on tullu vähän puuhasteltua ja muutaman kerran on kokkailtukin yhdessä. (Yhdessä kokkaaminen on mukavaa puuhaa, mutta harmittaa, ettei siihen ole mahdollisuutta niin usein kuin toivoisi.) Pari viikkoa sitten kokeilimme uutta Menaiset-lehdestä löytynyttä todella herkullista reseptiä. En vain silloin ehtinyt hehkuttamaan sitä kokeiltavaksi muillekin. Tällä viikolla kokkailimme samaista ruokaa uudemman kerran ja kyllä, suosittelen!

Kyseessä on Marokkolaista makumaailmaa edustava tulisuuden ja makeuden yhdistävä shakshuka, jonka jujuna tässä kyseisessä versiossa on pehmeä vuohenjuusto. Vaikka ohjeen neljä kananmunaa ja paistinpannu vihjailevatkin, ei kyseessä ole munakkaan lähin sukulainen. Ennemminkin luonnehtisin ruokaa kasvispaistokseksi kera kananmunan, ja ehdottomasti koko homman kruunu on juuri pehmeä vuohenjuusto. Niin hyvää!

Ruoka on vieläpä todella helppo valmistaa, vaikkakin pitkähköstä paistoajasta johtuen kokkaamiseen tulee varata hetki. Välineiksi leikkuulauta, veitsi ja suuri tasapohjainen paistinpannu (jotta kananmuna hyytyy helposti). Ohjeesta tulee noin 4 annosta.

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 punaista paprikaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
3 tomaattia
2 tl juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
2 tl suolaa
1 tl jauhettua mustapippuria
4 kananmunaa
200 g vuohenjuustoa (suosittelen pehmeää ja kermaista, kuoretonta President-vuohenjuustoa)
1 tl sitruunamehua
1/2 dl korianteria

Silppua sipuli, valkosipuli ja paprika. Kuumenna öljy pannussa ja freesaa vihanneksia noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää tomaattipyree ja lohkotut tomaatit. Paista vielä 20 minuuttia.

Lisää juustokumina, paprikajauhe, cayennepippuri, suola ja pippuri. Sekoita. Riko kastikkeen päälle 4 kananmunaa ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes valkuainen on kypsä (viitisen minuuttia). Murenna päälle vuohenjuusto, lisää sitruunamehu ja ripottele päälle korianteri.

Niin ja joko mainitsin, että tämä on H-Y-V-Ä-Ä!?


Kommentoi
Lähetä kommentti