Kuten joulun alla kerroin, pidimme miehen kanssa pientä lahjapajaa ennen aattoa. Seuraavat helpoiksi ja sittemmin käytössä erittäin hyviksi havaittujen tuotteiden ohjeet löysin netistä. Kun näitä on kerran kokeillut, on ohjeita helppo soveltaa oman maun mukaan.
Jalkojen kuorintavoide
2dl hienoa sokeria
0,5dl manteliöljyä
muutama pisara piparmintun tuoksuista eteeristä öljyä
Jos mietit, mistä manteliöljy kannattaa ostaa, niin ainakin apteekista sekä luonnontuotekaupoista sitä löytyy. Itse ostin näistä molemmista Valioravinnon kylmäpuristettua manteliöljyä, joka on tarkoitettu sekä ihonhoitoon että ruoanlaittoon. Öljy on juoksevaa, joten kuorintavoiteen valmistus tarkoittaa vain kaikkien aineiden sekoittamista keskenään ja annostelemista purkkeihin. Itse käytin Ikean pieniä lasipurkkeja, joissa on napakka kumitiiviste. Eteerinen öljy löytyi luonnontuotekaupasta.
Vaikka ohjeessa sanotaan, että kyseessä on jalkojenhoitotuote, olen itse käyttänyt voidetta koko vartalolle (kasvoja lukuunottamatta). Piparmintun ansiosta voide on ihanan raikkaan tuoksuinen ja koska olen kovin kuivaihoinen, hellii öljy mukavasti suihkun aikana ja pitkään sen jälkeen kuivaa hipiääni. Tätä aion tehdä lisää ja käyttää koko talven.
Huulirasva
(Ohjeesta tulee useita pikkupurkkeja)
1dl manteliöljyä
0,5dl mehiläisvahaa
Mehiläisvaha sulatetaan vesihauteessa ja sekoitetaan keskenään kuuman öljyn kanssa. Kun seos on tasainen, kaadetaan se pikkupurkkeihin jäähtymään. Mehiläisvahaa löytyy askartelukaupasta ja itse ostin sen ohuina levyinä. Käyttämäni metalliset pikkupurkit ovat alunperin olleet Lumoavan namirasioita, joita jostain syystä on kertynyt työhuoneeseemme mukava pino. Ennen huulirasvan purkittamista metallirasiat on pesty huolella ja kannet on spraymaalattu ja koristeltu Dymo-teksteillä.
Vahan sulattamisessa kannattaa olla varovainen, ettei polta itseään, kuten miehelle oli vähällä käydä. Sen seurauksena keittolevylle lurahti noin puolen desin verran sulaa huulirasvaseosta ja säikähdimme, että se nappaa siihen lopullisesti kiinni. Näin ehkä olisikin käynyt pelkän mehiläisvahan kanssa, mutta manteliöljyyn sekoitettuna koostumus on tosiaan kuin kaupasta ostettua huulirasvaa ja sen sai pestyä levyltä helposti pois.
Käytän tätä huulirasvaa päivittäin ja tykkään siitä valtavasti! Jos työntää nenän purkkiin, rasva tuoksuu todella vienosti mehiläisvahalle, mutta käytössä se on mielestäni tuoksuton ja mauton. Äärimmäisen kosteuttava sen sijaan ja liekö tämän rasvan ansiota, etteivät suupieleni ole olleet vielä kertaakaan halki tänä talvena. Se on poikkeuksellista.