Kolmenkympin kriisi

Istuskelin jokunen viikko takaperin yksin olohuoneessa vähän puolen yön jälkeen. Olin laittanut lapsen nukkumaan kolmisen tuntia aiemmin ja toivotellut tekstiviestein hyvät yöt kertausharjoituksessa koko viikon teltassa nukkuvalle miehelle. Olin tehnyt sinäkin päivänä turhan paljon töitä tietokoneella ja avasin pitkästä aikaa Netflixin katsoakseni monta kertaa kesken jääneen elokuvan loppuun. Söin iltapalaksi itsetehtyä pizzaa, jota olin syönyt jo kahtena iltana peräkkäin, ja nautin omasta rauhasta. Leffan loputtua kuuntelin hetken syyssateen ropinaa ja puuskaisen tuulen huminaa. Otin läppärin syliini ja googlasin ”30 kriisi”.

Hävettää…ei, vaan hämmentää tunnustaa, että tunnistan itsessäni välillä pieniä, mutta aika selkeitä ikäkriisin merkkejä. Niistä surullisin taisi olla erään kolmenkympin kriisin paljastavan listauksen kohta 29: ”Googlaat sanan ikäkriisi”. Nauroin, mutta hieman vaivautuneesti, koska auts, osui ja upposi.

Mikä ihmeen kolmenkympin kriisi? Mistä kriisi tietää hiipiä juuri pyöreiden synttäreiden kohdalla eikä vaikka 29-vuotisjuhlien krapula-aamuna? (No okei, ehkä viime vuonna noihin aikoihin oli muuta tekemistä ja miettimistä, eikä todellakaan krapulaa, kun jättimahani kanssa odottelin, koska pääsen synnyttämään.) Mutta silti, miksi juuri nyt? Jos ikä on vain numeroita, miksi ottaa henkisesti koville myöntää, ettei omissa mielikuvissaan kohta enää ole nuori ja notkea kaksikymppinen, vaan kovaa vauhtia kohti neljääkymppiä nitkuttava kalkkis? Ja mistä johtuu, että yhtäkkiä kolmekymmentä kaikuu korvissa enemmän eläkeikäiseltä kuin lauantaisauna sauvakävelylenkin päätteeksi? Oikeastihan pidän viisikymppisiäkin nuorina.

Kun silloin tällöin havahdun fiilistelemästä 10-15 vuoden takaista nuoruuttani, joudun todella pohtimaan, onko kyse ikäkriiseilevästä kaipuusta vai sittenkin kieroutuneesta kiitollisuuden tunteesta siitä, mihin tuo kaikki taakse jäänyt on minut elämässäni johdattanut. Varsinaisestihan minun ei tarvitse kriiseillä saavuttamatta jääneitä asioita, joita saatetaan vanhanaikaisesti olettaa ihmisten kolmenkympin synttäreihinsä mennessä haalineen. (Ai mitkä ympäristön luomat paineet?) Minulla on sattuman, ahkeran työn ja toteutuneiden toiveideni tuloksena mahtava perhe, kaunis talo, haluamani auto, pari hauskaa koiraa ja ammatti, jonka parissa olen saavuttanut monia haaveitani, mutta joka tarjoaa vielä runsaasti tilaa useille uusillekin unelmille. Minulla on ihania ystäviä, kivoja harrastuksia ja tulevaisuuden haaveita, joista olen innoissani. Olen siis erittäin onnellinen kaikista asioista, joista saan tällä hetkellä elämässäni nauttia. Mikä hiertää?

Muutama päivä vaille 20v.

Vaikka huomasin 25-vuotiaana alkavani vanheta, en tätä nykyä varsinaisesti koe paineita ulkonäöllisesti suuntaan tai toiseen. Pidän itsestäni, näen omat parhaat puoleni ja kehnommista en välitä, tai osaan ne tarvittaessa huonompina päivinä häivyttää. Silmien ympärille kertyneet rypytkin näkyvät vain nauraessa ja silloin harvemmin tuijottelen itseäni peilistä. Sitä paitsi uskon vahvasti, että useimmat ulkonäköahdistukset, joita minäkin itselleni silloin tällöin luon, ovat selätettävissä omalla asenteella tai tarvittaessa vaivannäöllä tehdä jotain asian eteen. Tarkemmin pohdittuani en usko lainkaan, että kriiseilylläni on mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Enemmän minua vaivaavat henkiset seikat.

Mietin joskus vuosikausia sitten, miltä aikuisuus tuntuu. Mistä tunnistaa, että hei, nyt olen aikuinen. Olen myös muutamaan otteeseen pohtinut asiaa puoliääneen miehen kuullen, enkä edelleenkään ole ihan varma, tuleeko minusta koskaan täysin aikuinen. Siis sellainen, joka on kokonaan kadottanut yhteyden lapsuuteen ja nuoruuteen, sellaiseen ilkikuriseen, uteliaaseen ja heittäytyvään tapaan tarkastella maailmaa. Vai onko sellaisia aikuisia oikeasti edes olemassa? Jos on, heillä on pakko olla todella  t y l s ä ä !

Ehkä pieni osa kriisiä liittyy introverttiin persoonaani, jota olen oppinut ajoittaisen itsetutkiskelun kautta ymmärtämään ja myös arvostamaan enemmän nyt aikuisiällä. Jostain pöhköstä syystä tyytyväisyyden rinnalla on kuitenkin välillä kulkenut epärealistinen käsitys, että aikuisuus itsessään muuttaisi ihmisen käyttäytymistä tai tapaa reagoida asioihin. Ehkä olen pettynyt, kun en iän lisääntymisen myötä olekaan yhtään parempi small talkaaja, enkä halua nousta lavalle puhetta pitämään, vaikka salaa nauttisinkin, jos saisin yleisön kuuntelemaan omia sanojani. Mutta ei, en edelleenkään halua olla huomion keskipisteenä, enkä äänessä kaikkien kuullen. Siitä hikoavat kädet, ääni värisee ja jalatkin tärisevät. Ymmärrän siis, ettei mitään uutta opi, jos ei näe vaivaa, harjoittele ja astu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle kerta toisensa jälkeen.

Olen myös miettinyt, voiko ahdistukseni johtua siitä, että vuotemme tässä elämässä käyvät väistämättä vähemmäksi joka päivä ja kaikki kuolevat joskus. Muistanhan yhä lapsuuden suurimpana pelkonani iltaisin jo nukkumaan käytyäni sen kertakaikkisen pimeyden, joka hiipi mieleeni ja puristi ja kuristi koko kroppaa. Kamala kertakaikkinen mustuus valtasi koko kehon ja mietin vain, mitä sitten tapahtuu, kun tätä maailmaa eikä ketään enää ole olemassa. Tuo ahdistava tunne seurasi mukanani ja hiipi ajoittain ajatuksiini pitkälti päälle parikymppiseksi, mutta viime vuosina muotoutunut elämänkatsomukseni on opettanut minut siitä yli. Vaikka ego luonnollisesti ottaakin vallan arkiaskareiden äärellä, ja kuolema on jatkuvasti läsnä tavalla tai toisella ihmisen elämässä, on minulla kaikenkaikkiaan rauhallinen olo koko olemassaolon mahdollisuuksien suhteen. Sen käsitteleminen vain kaipaa aika ajoin pientä hienosäätöä perspektiiviin sekä oikean keskustelukumppanin ja lasillisen hyvää punaviiniä. Kaunista unta on ihmiselo, kertakaikkiaan…

Elämäni tärkeimpiä, intensiivisimpiä ja kasvattavimpia keskusteluja vuodesta 2011 tässä seurassa. <3

Voisiko siis olla, että minua painavatkin turhan korkealle asettamani tavoitteet tai liian suuret toiveet ennen maagista kolmenkympin ikää ja hajoilen nyt itselleni määräämien täyttymättömien velvollisuuksien alle? Onhan minulla montakin asiaa, joille olin tosissani (tai leikilläni) asettanut takarajaksi kolmekymmentä vuotta. Niistä nyt yhtenä esimerkkinä oman yritystoiminnan starttaaminen. Hah, aika pitkä matka edessä sen toiveen täyttymiseen… Mutta hei, miksi joillain asioilla edes tarvitsee olla tarkkaa aikataulua tai deadline? Ei se maitopurkinkaan parasta ennen -päivä nyt niiiiin tarkka ole. Ja ideathan vain paranevat kypsyessään. Ehkäpä sitä äitiyden myötä kehitettyä armollisuutta voisi laajentaa hyödynnettäväksi ihan kaikilla elämän osa-alueilla ja lopettaa syyllistyminen ihan kaikesta, mikä ei mennytkään juuri oman aikataulun tai suunnitelman mukaan. Elämää on vielä näiden ja monien tulevienkin synttäreiden jälkeen. Ja vaikka muisti huononee, jäsenet kangistuvat, eikä krapulakaan lähde enää pelkällä pizzapalalla, voihan ikääntymisestä löytää paljon hyviäkin puolia.

Mietitäänpä vaikka elämänkokemusta. Se vaan karttuu ilmaiseksi päivä päivältä ihan pyytämättä. Vielä ei välttämättä omalla kohdallani riitä kreditit sillä hirveästi leveillä, mutta joskus koittaa aika, kun olen vanha ja viisas ja minulta kannattaa kysyä neuvoakin. (Ellei huomioida, kuinka näkemykseni ja kokemukseni ovat ehkä silloisen maailman tilan ja sen ongelmien äärellä auttamattomasti vanhentuneita. Mutta siitähän minun ei tarvitse vanhana välittää…vastuu on kuulijalla.) Toinen huikea juttu on todelta tuntuva luulo siitä, että itse on yhä nuori vaan, eikä välttämättä edes huomaa, kuinka aika on ajanut itsensä yli. Tämä on siis iän mukanaan tuoma oire, kun kroppa vanhenee, mutta pääkoppa senkun nuorenee. Sitä vaan nauttii ja bailaa täysillä välittämättä, vaikka nuorempia ympärillä naurattaa. Tämän tilan alkanen saavuttaa ympäristön käyttäytymistä peilaten seuraavien kymmenen-kahdenkymmenen vuoden aikana. (Ja nyt ilman minkäänmoista vinoilua haluan sanoa, että ihailen nuorekkaita keski-ikäisiä ja toivon itsekin lukeutuvani sitten vähän myöhemmin siihen joukkoon.)

Ehkä kuitenkin siistein ja eniten odottamani on hetki, kun oma lapseni alkaa ajatella, kuinka noloja hänen vanhempansa ovat. Koska olemmehan ihan kalkkiksia ja out, vitsit ei naurata yhtään, eikä tietenkään tajuta mistään mitään. Alva parka ei tiedäkään, kuinka äärimmilleen aion oman nolouteni vielä viedä ja nauttia siitä. Vanhemmuuden huippuhetkiä! (Tällä hetkellä toki olen vielä tosi cool ja ihan paras mutsi, mutta aika aikaansa kutakin.)

Coolein mutsi evö ja lapsi kans. <3

Ehkä myös hienoa vanhenemisessa on karttuva kyky oppia arvostamaan sitä, mitä itsellä jo on. Ei se taidakaan olla ihan turhaa sanapörinää, kun ihminen usein ilmoittaa juuri nykyhetkessä elävänsä elämänsä parasta aikaa. Eikä se toki hullummalta kuulosta, jos vuosi vuoden perään voi todeta, että taas tippui yksi omena lisää onnellisuuden eväskoriin. Ja kyllähän kaiken kruunaisi, jos kori vielä joskus täyttyisi niin, että siitä riittäisi muillekin jakaa.

Itseasiassa taidankin tämän pitkällisen sanasekoilun päätteeksi tulla tulokseen, että tunnen itseni nyt elinvoimaisemmaksi ja näin ollen myös nuoremmaksi kuin muutamaan vuoteen. Minua eivät kalva saavuttamatta jääneet haaveet uran tai perheen suhteen, eivät pelot tulevaisuudesta, eivätkä edes raskauden tai muutenkaan sen suurempien fyysisten vaivojen aiheuttamat rasitukset paina juuri nyt kroppaani. Henkisesti olen vapaa paineista, eikä minulla ole tarvetta todistella kenellekään yhtään mitään. Päinvastoin voin nauttia elämästäni aidosti tällaisenaan ja olla todella onnellinen, mikäli suurin huolenaiheeni todella on, että ikäni alkaa kohta yhden numeron suuremmalla kuin viimeiset kymmenen vuotta.

Kriisi peruttu - mä oon (kohta) kolmekymppinen!

Sitä paitsi voin aina lohduttautua sillä, että isoveli on minua 4,5 vuotta vanhempi. Siis ihan aina.

Syksyn paras suolainen on gluteeniton kantarelli-Aura-piirakka

Tämän syksyn suolainen lemppariherkku on ehdottomasti kantarelli-Aura-piirakka. Tästä herkusta käy kiittäminen ystäväni isää, joka toi meille syyskuussa yllätyksenä yli kilon verran kantarelleja. Toki oma osuutensa on myös hyvällä piirakkaohjeella, joka löytyi Annin uunissa -blogista. Alkuperäinen ohje ei ole gluteeniton, mutta jauhoja vaihtamalla helposti muunnettavissa.

Erityismaininta täytyy antaa hyvänmakuisesta pohjasta, jonka koostumus miellyttää kovasti. (Näin ei aina gluteenittomia leivonnaisia tehdessä ole.) Pohja ei ole yhtään liian kuiva tai kostea, pysyy hyvin kasassa ja näyttääkin hyvältä. Tällä ohjeella teen mielelläni jatkossakin gluteenittomia piirakoita. Vielä olisi pakkasessa kantarellejakin yhteen vuokalliseen, kaksi on jo tehty…

Ps. Käytin pohjaan Pirkan gluteenitonta jauhoseosta. Toimi tässä tosi hyvin.

Oikomishoidon loppusuora

Nyt alkaa jo olla hieman malttamaton olo ja ehkä himpun verran jännittääkin. Vuoden päivät kestänyt hampaideni oikomishoito tulee päätökseensä parin viikon sisällä ja samaan syssyyn suoritetaan myös penskasta saakka toivomani hampaidenvalkaisu.

Ihanan ällöä ja samalla palkitsevaa katsoa vuoden aikana kertynyttä oikomismuottikasaa. (Kyllä, olen säilyttänyt suurimman osan muoteista. Ja ei, en tiedä, miksi.) Muotteja vertailemalla näkee kuitenkin hyvin eron alkutilanteen ja oiotun hammasrivistön välillä. Ehkä jossain vaiheessa raaskin silti luopua muoteista. :D

Kun oikomishoito aloitettiin, minulle suunniteltiin 40 viikon hoito-ohjelma. Tämä tarkoitti 20 oikomismuottiparia. Kun kaikki muotit oli kesällä käytetty ja hoidon suunnitellut hammaslääkäri Hannu Vesanen tarkasti hampaitani, todettiin kuitenkin, että pientä säätöä kaivataan edelleen, jotta lopputulos on paras mahdollinen. Lähinnä ongelmaksi osoittautuivat muutamat ylähampaat, jotka vaativat siirtämisen lisäksi myös kiertämistä.

Jotta minulle pystyttiin valmistamaan kesällä lisää oikomismuotteja, piti hampaiden senhetkisestä tilanteesta saada 3D-kuvaa. Tämä hoidettiin klinikalla 3D-skannerilla. Samalla käynnillä hampaiden pinnalta poistettiin edellisten muottien vaatimat pienet kiinnikkeet. Uusia muotteja odotellessani käytin pari ekstraviikkoa edellisen setin viimeistä muottia ja kun hampaat olivat pitkästä aikaa kiinnikkeettömät, aloin jo silloin tällöin ilman muotteja ollessani harjoitella tulevaa pepsodenthymyäni.

Riina esitteli skannaamansa 3D-kuvan hampaistani.

Viimeistelyyn vaadittavat loput 10 muottia saapuivat heinäkuussa ja ne määrättiin vaihdettavaksi viikon välein (mikäli vaihtoväli ei aiheuta kipua tai liiallista vääntöä). Puolet lyhyempi vaihtoväli tuntui hyvältä fyysisesti ja myös henkisesti, kun edistyminen tapahtui ns. aiempaa nopeammin. Nyt suussa ovatkin viimeiset muotit ja ensi viikolle on varattuna seuraava klinikkakäynti. Tuolloin hammaslääkäri tsekkaa tilanteen ja saan myös ohjeet valkaisua varten. Sen verran tiedän valkaisusta jo ennakkoon, että valittu menetelmä on nimeltään kombinaatiovalkaisu. Tämä tarkoittaa sitä, että hoito sisältää ensin kotona suoritettavia toimenpiteitä ja sen jälkeen klinikalla tehtävän valkaisuoperaation.

Pieni jännitys aiheutuu valkaisuun liittyen hampaiden mahdollisesta vihlonnasta. Minulla kun on muutama aika herkkä hammas, mikä johtuu kiillevaurioista. Kyselin asiasta kuitenkin jo vähän ennakkoon ja sain kuulla, että särkylääke ennen ja jälkeen operaation auttaa, eikä valkaisuun käytettäviä aineita laiteta niihin kohtiin hampaita, jotka ovat vuosien saatossa vaurioituneet. Itseasiassa nämä kohdat suojataan muilla ainein operaation ajaksi. Silti mahdolliseen vihlontaan on varauduttava ja se myös itse kärsittävä. Tiedättehän, ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön…ja että kauneuden eteen on kärsittävä...ja että kerran se vaan kirpasee…ja mitä näitä nyt on...iik!

Yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa.

TBT: Raskauskuvaus

Kesä mennä sujahti ja eilen tuli jo kahdeksan kuukautta täyteen elämää pikkumytykän kanssa. Tuntuukin, että raskaudesta on aikaa ikuisuus ja kaukaiselta tuntuu jo sekin aika, kun mytyn kanssa piti monta kertaa yössä nousta syömään ja vaippaa vaihtamaan. Tänään katselin pitkästä aikaa omia raskauskuviani, joita varten virittelimme miehen kanssa studion omaan makkariimme. Tuolloin viikkoja oli kasassa 36 ja olo alkoi jo olla melko muhkea.

Muistan hämärästi, kuinka tukala olo alkoi hiipiä. Kroppa ei tuntunut yhtään omalta ja kipuja oli siellä täällä. Selällään oleminen teki kipeää, eikä olo fyysisesti oikeasti ollut yhtään niin seesteinen kuin kuvissa näyttää. Mutta silti pelkästään rakkaudella näitä kuvia katselen ja olihan odottaminen kuitenkin omalla tavallaan ihanaa - ja tietysti jännittävää. Meillä ei vielä ollut hajuakaan, millaista elämä lapsen kanssa tulisi olemaan.

Olen iloinen, että järjestimme tuolloin aikaa kuvien ottamiseen, vaikka tuottikin tuskaa päättää, minkä tyylisiä kuvia haluaisin. Siksi napsimme monia eri tyylisiä kuvia ja nyt niitä on useampi kymmenen kappaletta. :D Mutta ihan hyvä niin. Tykkään siitä, että kussakin kuvassa on omanlaisensa tunnelma. Ne saavat minut muistelemaan eri asioita raskaudessa. On vaan jotenkin outoa ajatella näin jälkikäteen, että oma kroppa oli alle vuosi sitten tuon näköinen ja on oikeasti kasvattanut sisällään ihanan pienen ihmisen!

Nyt Alva on tosiaan jo kahdeksan kuukautta vanha. Olemme kokeneet vauva-arjen Alvan kanssa aika helpoksi. Vaikka ensialkuun pikkurinsessa vaikutti hieman vaativalta ja käninäherkältä, on sen jälkeen jatkuvasti todettu neidin olevan todella helppo vauva. Alva on tyytyväinen, enimmäkseen iloinen pikkujekkuilija, ja vaikka temperamenttia on ja räjähdyksiä tulee, ne menevät nopeasti ohi. Olemme olleet onnekkaita ja pysyneet paria pikku nuhaa lukuunottamatta terveinä ja vaikka jouduin imetyshaasteiden kanssa kamppailemaan ja suremaan välillä kovastikin, on syömishommat menneet kuitenkin kaikenkaikkiaan tosi hyvin. Nykyäänkin ruoka maistuu hienosti ja Alva maistelee innokkaasti uusia makuja ja koostumuksia. Vatsakin tuntuu olevan tyytyväinen uusista ruoista.

Meidän vanhempien jaksamista ajatellen olemme onnekkaita kuuluessamme siihen ilmeisen harvinaiseen ryhmään, joiden perheessä nukutaan kokonaisia öitä vauva-arjen keskellä. Tämä luksus alkoi lyhyen uniongelmia sisältävän pätkän jälkeen, kun Alva oli reilun 5kk ikäinen ja toistaiseksi tila on pysynyt. Olen siitä hyvin iloinen. Tästä kuuluu iso kiitos meidän huipulle neuvolantädille, jonka antamilla vinkeillä äidin nukkumattomuus vaihtui muutamassa yössä kokonaisiksi yöuniksi.

Uusia taitoja karttuu joka päivä ja viimeisen kuukauden aikana vauvan kehitys on ollut niin huimaa, että ihmettelemme asiaa ääneen monta kertaa päivässä. Yhtäkkiä paikoillaan makoileva ja istuskeleva vauva alkoikin ryömiä, viikko siitä kontata ja pian nöttönen nousi jo seisomaan tukea vasten. Nyt on koko ajan kova hinku kävellä tuettuna ja muutamia kertoja neiti on muka lähtenyt itse kävelemään irroittaen otteensa esim. pöydänreunasta. Siitä tietysti seuraa pyllähdys tai vaihtelevan hallittu kaatuminen johonkin muuhun suuntaan. Tarkkana saa äiti ja isi olla koko ajan. Yksi söpöimmistä uusista jutuista on etusormella osoitteleminen, ja näppäräksi se oma sormi on osoittautunutkin, sillä kun voi painella itse äänikirjan nappeja tai poimia pöydältä ruoanmuruja suuhun.

Aura-vadelmaviettelys

On se hyvä, että omalla pihalla kasvaa sellaisia terveellisiä juttuja kuten vadelmia. Niistähän saattaa inspiroitua kokeilemaan jotain uutta kevyttä syötävää! (Niinpä niin.) Jostain kumman syystä netistä vinkkejä etsiessäni harhauduin taas jälkiruokaosastolle ja herkullisia ideoita tuli vastaan montakin. Mutta jos ohje yhdistää tuoreita oman pihan vadelmia ikisuosikkiini Aura-juustoon, en voi jättää kokeilematta!

Valion sivulta bongasin Aura-vadelmaviettelyksen ohjeen, joka sekoittaa kaikkea hyvää: vattuja, vispikermaa, hapankorppuja ja Auraa! Ja minä ainakin tykästyin ohjeeseen. Samalla tuli myös muutama uusi idea Aura-juuston käyttöön. Yleensä en malta siitä kovin erikoisia valmistaa, koska se on niin hyvää sellaisenaan, mutta vispikermaan ja rahkaan yhdistäminen sai pohtimaan, kuinka hyviä levitteitä, kastikkeita, dippejä ym. juustosta voisi kokeilla kikkailla. Ja seuraksi sopii niin suolaiset hyvät kuin oman pihan vadelmatkin. Nam!

Harvemmin tulee käytettyä näitä miehen mummolta saatuja Iittalan Tapio-laseja. Nyt oli kuitenkin sen verran hyvät maut, että maljat pääsivät käyttöön. ;)

Siistiä sormiväritaiteilua

Näin kauan sitten Pinterestissä hauskan idean sotkuttomasta sormiväritaiteilusta vauvan/taaperon kanssa. Painoin idean tuolloin mieleeni, sillä minusta se oli kerrassaan nerokas. Tänään minulla oli Alvan kanssa oiva tilaisuus päästä testaamaan tekniikkaa ja kyllä siinä tosiaan on itua.

Aivan tarkkaan en muista, kuinka askartelu oli alkuperäisessä ohjeessa toteutettu, mutta koko jutun juju oli tuorekelmu. En viitsinyt laiskuuttani lähteä metsästämään ohjetta, joten teimme siitä oman versiomme.

Tarvikkeina olivat:
- A6-postikortit 2kpl
- erivärisiä sormivärejä (myrkyttömiä, vaikkei lapsi niihin koskekaan)
- maalarinteippi
- piirustuspaperi
- tuorekelmu

Tarkoituksena oli toteuttaa kaksi A6-postikorttia, joten ihan aluksi teippasin kortit piirustuspaperille. Seuraavaksi teippasin piirustuspaperin kortteineen pöytään. Korttien päälle nostelin teelusikalliset kolmea eriväristä sormiväriä. Lopuksi asettelin sopivan kokoisen kelmupalasen korttien ja värien päälle ja teippasin kelmun reunat kiinni piirustuspaperiin. Koko hommassa ideana on, että vauva/lapsi saa levitellä värejä käsillä, jaloilla tai tässä tapauksessa vaikka mahalla ja takapuolellaan kelmun läpi ilman, että väriä on tämän jälkeen niin lapsi kuin kämppäkin täynnä. (Oikeastihan eroa tuskin huomaisi harrastamamme sormiruokailun aiheuttamaan räjähdykseen, mutta on silti hauska kokeilla ja tietää, että sormiväreilläkin voi leikkiä siististi.:P)

Olin juuri ehtinyt asetella koko setin valmiiksi, kun iltapäivän Nukkumatti alkoi huudella Alvaa unille. Koko komeus jäikin odottamaan pöydälle neidin kauneusunien ajaksi. Mietin tuolloin, mahtavatko värit kuivaa, mutta itseasiassa lopulta kävi päinvastoin; värien kosteus kelmun alla toi kortteihinkin sen verran kosteutta, että kun nukkumisten ja taiteilujen jälkeen muutaman tunnin päästä irrotin maalarinteippejä, meinasi korteista lähteä pinta teipin mukana. Kortit olivat myös aika kuprulla maalailujen jälkeen, mutta kyllä ne kuivuessaan vähän siloittuvat.

Itse taiteilu oli Nöttösen mielestä hieman hämmentävää, eikä aluksi oikeastaan edes kiinnostanut. Olin vähän ihmeissäni tästä, koska yleensä Alva on tosi innostunut kikkailemaan käsillään niin ruokien kuin tavaroidenkin kanssa. Myös rummuttaminen ja pianon pimputtaminen ovat mieluista puuhaa. Mutta koska pöydän ääressä nököttäminen ei nyt kiinnostanut, nostin taiteilusetin lattialle. (Se kiinnittyi oikein hyvin samoilla teipeillä.) Lattialla Alva sai muiden leikkien ohessa taputella, ryömiä, tallustella ja kontata värien päällä ja vaikka huomio kiinnittyi välillä korttien sijaan milloin koiraan, milloin maissinaksuun, leluun tai äitiin, tuli todistetuksi, että kyllä kelmun läpi maalaaminen tosiaan on mahdollista, ja sotkutonta.

Lopputulos kuivaa edelleen pöydällä, sillä väriä oli aika reilunpuoleisesti. Toivottavasti isi yllättyy huomenna iloisesti meidän tyttöjen taideteoksista. Tällä kertaa kun ei edes sotkettu koko kotia. :P

Unelmien Talo ja Koti

Siellä voi nauraa ja siellä voi itkeä. Siellä voi tuntea iloa onnistumisista tai surra ja mököttää, kun hommat menevät pieleen. Siellä voi riidellä ja siellä voi rakastaa, eikä omia tunteitaan tarvitse koskaan hävetä tai piilottaa. Siellä voi keksiä järisyttävän hyviä ideoita ja toteuttaa niitä, tai hautautua sohvan nurkkaan häpeämään, kun ei ole viikkoon saanut aikaiseksi muuta kuin järkyttävän sotkun joka puolelle ympärilleen. Siellä voi soittaa, siellä voi laulaa (vaikkei osaa), siellä voi kulkea epäsiistinä ja hölmöillä silloin kun huvittaa. Siellä voi herkutella, siellä voi laiskotella ja siellä voi ottaa itseään niskasta kiinni. Siellä voi antaa anteeksi ja olla pahoillaan. Siellä voi muistella menneitä, elää tätä päivää ja haaveilla tulevaa. Siellä voi toteuttaa itseään, olla luova ja pelleilläkin vähän. Siellä voi rakentaa perheen ja tehdä unelmista totta.

Sellainen on meidän unelmien talo ja koti. Ja sellaiseksi olemme omaa pientä Lintukotoamme rakentaneet.

Vuosi sitten toimittaja ja valokuvaaja kävivät kurkkaamassa, miltä kodissamme näyttää. Tuolloin tehty juttu on nyt uusimmassa Unelmien Talo & Koti -lehdessä 7/2017. Jännä muuten, kuinka oman kodin sisustus elää hieman jatkuvasti, ja kuinka vanhat ratkaisut näyttävät oudoilta omaan silmään. Jutun tekemisen jälkeen kolme kotimme huonetta näyttää nyt erilaiselta ja osa niistä on muuttunut pariinkin otteeseen. Tai no oikeastaan juuri tällä hetkellä kaikki huoneet näyttävät aivan erilaisilta, koska aloitimme kesäloman kunniaksi toissapäivänä sisävaraston siivoamisen. Kaikenmoista kamaa siis hujan hajan pitkin taloa, puuh. Ei ihan sisustuslehtikelpoisinta settiä.

Puolivuotisjuhannusjuhlat

On aivan hurjaa, mutta myös tosi siistiä, että meidän pikkunöttönen on jo puolivuotias! Juhlapäivä sattui juuri juhannusaatolle ja tokihan sitä vähän perheen kesken juhlistettiin. Alva heräsi päivän ensimmäisiltä päikkäreiltään suoraan herkkupöydän ääreen ja kyllä vain juhlaruoat maistuivat. Pikkumytykkä sai nauttia hedelmäkippoon leikatusta banaanista, mangosta ja cantaloupemelonista sekä maissinaksuista, jotka ovat Alvan mielestä ihan huippuja. Äiti ja isi sen sijaan herkuttelivat hieman näyttävämmin (ja mahassa tuntuvammin) juustoilla, suklaamuffinseilla sekä jäätelökakulla.

Jätskikakun ohjeen kaivelin Vaaleanpunaisen hirsitalon herkkuarkistoista ja muuntelimme siitä oman versiomme. Marja K:lla on muuten ihan älyttömän hyviä jädekakkuohjeita blogissaan. Sieltä olen monta kertaa aiemminkin ottanut vinkkiä.

Tällä kertaa kakkuun tuli:
- gluteeniton browniepohja valkosuklaapaloilla (ohje omissa herkkuarkistoissani)
- kaksi kerrosta vaniljajäätelöä
- yksi kerros suklaajäätelöä
- sisään kinuskikastiketta, suolapähkinärouhetta sekä Daim-rouhetta
- päälle sulatettua maitosuklaata ja Daim-rouhetta

Hyvää ja juuri sopivan överiä näin tärkeän päivän juhlistamiseen.

Nykymutsin imetyskirja

Ystäväni kutsui minut kevään korvalla toteuttamaan kanssaan huisia projektia, joka on nyt virallisesti käynnistynyt. Projektin nimi on Nykymutsin imetyskirja. Kyseessä on äitien omiin kokemuksiin pohjautuva uudenlainen modernin äidin vertaisopas. Kirja toimii vertaistukena imetyksen ensihetkistä luopumisen vaiheeseen ja äänessä ovat imetysasioiden parhaat asiantuntijat, äidit. Tiedossa on ikimuistoisia tarinoita, toimiviksi testattuja niksejä ja huumorilla höystettyjä tunteenpurkauksia.

Koska kirjan ideana on jakaa ajatuksia äideiltä äideille, mukaan tekemiseen ovat tervetulleita kaikki äidit, joita aihe jollain tapaa koskettaa. Tällä hetkellä käynnissä onkin materiaalinkeruuvaihe, jonka toteutamme pääasiassa Nykymutsin imetyskirjan Facebook-sivuilla facebook.com/nykymutsinimetyskirja. Postaamme sinne viikottain kysymyksiä, jotka johdattelevat pohtimaan omaa imetystaivalta. Osallistua voi joko anonyymisti kysymyslomakkeiden kautta tai vastaamalla suoraan Facebook-postauksiin. Nykymutsin imetyskirjan tavoitteena on rohkaista perheitä löytämään juuri heille sopivat ratkaisunsa vauvan ruokintaan esittelemällä erilaisten tyylien ja tapojen kirjon. Emme arvota erilaisia tapoja imettää ja mukaan ovatkin tervetulleita kaikki riippumatta imetyksen kestosta tai tyylistä.

Jos koet aiheen millään tapaa omaksesi, käy tykkäämässä, jaa, seuraa ja ennenkaikkea osallistu! Kaikki vastaukset ovat tärkeitä, sillä mitä monipuolisemmin saamme kokemuksia kasaan, sitä todennäköisemmin vinkkejä, vertaistukea tai vaikkapa lohtua kaipaava äiti löytää kirjasta apua juuri omiin tarpeisiinsa. ♥

Lisätietoa projektista löytyy myös osoitteesta www.nykymutsinimetyskirja.fi

Imetys voi olla hauska, hämmentävä tai hyvinkin herkkä aihe ja riippumatta siitä, kokeeko äiti imetyksen onnistuneen tai epäonnistuneen, tuki on tarpeen. Tämän huomasin myös omalla kohdallani. Alvan ja minun lyhyt, mutta sitäkin tunnerikkaampi imetystaipaleemme on nyt päättynyt. Lopetus ei tapahtunut täysin omasta tahdostani, mutta tuntui lopulta oikealta ratkaisulta. Muutaman sanasen aion aiheesta vielä myöhemmin kirjoittaa. Ensin sulattelen asiaa hetkisen. :)

Nyt on syytä hymyyn

Kävin tänään näyttämässä hampaitani Esteettisen Hammashoidon klinikalla ja sainkin loistouutisia. Hampaat oikenevat niin hyvää vauhtia, että sain luvan puolittaa loppujen muottien pitoajan kahdesta viikosta viikkoon per muotti. Muotteja on jäljellä enää 4kpl, joten vähiin käy! Innostuin niin uutisista, että irtosi ihan hammashymytkin. :D Pitänee alkaa harjoittelemaan useamminkin.

Muutamien hampaiden väleissä oli pientä ahtautta, joten välejä viilattiin hieman suuremmiksi. Käytännössä ero entiseen on niin pieni, ettei sitä itse näe tai huomaa, mutta nyt hampailla on kuitenkin paremmin tilaa. Viilaus oli nopea juttu, eikä siihen tarvittu edes mitään laitteita. Pahalta se ei myöskään tuntunut. Aivan kuin hammaslääkäri olisi kuljettanut hampaiden väleissä karhealta tuntuvaa litteää hammaslankaa.

Nyt sitten elellään noin kuukauden päivät jäljellä olevien muottien kera, minkä jälkeen hampaat skannataan ja katsotaan, mitä muuta ne kaipaavat viimeistellyn lopputuloksen aikaansaamiseksi. Sen jo tiedän, että jonkin verran hommaa on, sillä osassa hampaita on muun muassa kulumia, jotka vaativat laittoa.

Koko perheen talviloma

Talviloma on Suomessa nähtävästi aina vilpoinen, vaikka sen säästeliäästi siirtäisikin toukokuulle saakka. Sen osoitti viimeviikkoinen koko perheen roadtrip, joka heitettiin lähes talvisen koleassa säässä (onneksi kuitenkin lämpimässä seurassa).

Pakkasimme viikko sitten lauantaina perheemme sekä aivan tajuttoman paljon matkatavaraa autoomme, ja huristelimme seitsemän päivän aikana hyvin lähelle Manner-Suomen eteläisintä kohtaa. Matkalla pysähdyimme moikkaamaan neljässä kaupungissa ystäviä ja sukulaisia. On kyllä aivan hurjaa, miten paljon lapsiperhe saa reissuun tavaraa (mikäli harjaantumattomana vauvan kanssa reissaajana varautuu lähes kaikkeen mahdolliseen ja pakkaa mukaan koko vauvan omaisuuden särkylääkettä ja hiusharjaa myöten.:D). Ehkä ensi kerralla tiedämme, mitä todella tarvitaan ja osaamme reissata hieman vähemmällä varustuksella...

Aika monta kertaa matkan aikana ihmeteltiin, kuinka voi Suomen kaunis kevät antaa odottaa itseään vielä puolivälissä toukokuuta ja mistä sitä lunta, räntää ja kylmää viimaa tuntuu riittävän. Enpä äkkiseltään muista kevään viipyneen vastaavalla tavalla kertaakaan. Onneksi säihin oltiin toki varauduttu, eivätkä sateet ja tuuli tuntuneet Alvaa häiritsevän. Hienosti nöttönen matkusti, ihmetteli uusia paikkoja, maisemia sekä ihmisiä ja nukkuikin melko mukavasti reissun aikana. Lopulta aurinkokin näyttäytyi ja toivo kevään saapumisesta heräsi Raaseporista löytyneiden valkovuokkoryppäiden myötä.

Kotona olemme kantoliinailleet silloin tällöin, mutta reissussa ja etenkin ulkoillessa kantoreppu on kätevin! Oma reppu unohtui kylläkin pakata mukaan (ja se olikin sitten ainoa asia, jota emme Alvalle pakanneet), mutta onneksi matkalla moikattu veljeni perhe lainasi meille omaansa.

Raaseporissa on paljon kauniita rakennuksia, mikä oli yksi syy piipahtaa kaupungissa. Yllätyksenä tuli kuitenkin, kuinka suuri osa niistä kaipaisi kipeästi kunnostusta.

Oli ehkä jollain tapaa helpottavaa huomata, että reissu vauvan kanssa tuntuu oikeasti lomalta, kunhan vaan välttää turhan tarkkoja aikatauluja, jakaa öisiä valvomisvuoroja, varustautuu nukkumaan korvatulpilla ja on valmis tinkimään matkustusmukavuudesta siirtymällä istumaan autossa takapenkin puolelle. Kun suunnilleen pitää kiinni syöttö- ja uniajoista, ei Alva tunnu välittävän, missä päin Suomea hän kuljeksii. Tärkeintä on, että vanhemman syli on lähellä, ja oma tutti tuo turvaa tarvittaessa.

Alva tyytyväisenä elämänsä ensimmäisen hotelliyön jälkeen. Vähän äitiä ja isiä jännitti etukäteen, saako hotelissa kukaan nukuttua, mutta niillä yöhuudoilla, joita Alva huuteli, tuskin kovin montaa muuta yöpyjää häiritsimme. :)

Ensimmäinen äitienpäivä

Herkkuja, haleja ja hemmottelua. Paljon rakkautta ja iloista yhdessäoloa. Olen onnellinen äiti.

Kysyvä ei tieltä eksy...

Pohdiskelin yhtenä päivänä, miltähän mahtaa tuntua, kun hampaiden oikomishoito saapuu päätökseensä. Onkohan aluksi outoa, kun ei enää tarvitsekaan ajatella muottien pitämistä, pesemistä tai vaihtamista ja on vapaa napostelemaan mitä vain koska vain? Esim. aika monet extempore tarjotut karkit ovat jääneet nyt syömättä, kun sitä varten tulisi ottaa aina raudat pois ja itse haluan ne myös huuhdella ennen takaisin laittamista. (Kauhea ongelma siis. :D) Mietin myös, hymyilenköhän heti luonnostaan vapautuneemmin hampaat näkyen, vai ajattelenko edelleen hymyäni ja hampaiden piilottelemista? Miltähän tuntuu, kun hampaat todella istuvat yhteen? Tai onkohan mukavaa palata piiiiitkästä aikaa lemppariharrastukseni, purkan jauhamisen pariin. Nämä pohdiskelut saavat vastauksensa vain muutaman kuukauden päästä. Jaiks.

kuva unsplash.com

Sitä ennen kysymykset pyörivät kuitenkin vielä oikomishoidon ympärillä, ja kokemuksesta tiedän, että kysymyksiä saattaa tulla paljon. Siksi ajattelin koota nippuun pienen Invisalign-kysymys-vastaus-paketin. Eikä kannata säikähtää, en ole sepittänyt vastauksia päästäni pelkästään omiin kokemuksiini nojaten, vaan Esteettisen Hammashoidon klinikan tyypit ystävällisesti raottivat hammaslääketieteellisten salaisuuksien verhoa, kun edellisen kerran kävin siellä tarkistuttamassa hampaitani. Toivottavasti alta löytyy tietoa, mikäli jokin asia aiheen osalta mieltäsi askarruttaa.

Milloin Invisalign-hoito on kehitetty ja koska se tuli osaksi klinikkanne palveluja?
Ensimmäisiä Invisalign-hoitoja on tehty jo 1990-luvun loppupuolella, mutta nykyiselleen hoito on kehittynyt 2010-luvulla. Esteettisen Hammashoidon Klinikalla hoitoa alettiin tarjota vuonna 2011. Invisalignin suosion kasvusta kertonee se, että vuoteen 2014 mennessä menetelmällä oli oiottu n. 2 miljoonat hampaat ja tänä päivänä luku on yli 4 miljoonaa.

Kuinka pitkiä keskimäärin hoidot ovat?
Hoitoajat vaihtelevat neljästä kuukaudesta puoleentoista vuoteen ja yleisimmin hampaat oikenevat 7-12 kuukauden aikana.

Yleisimmät hoitoajat ovat 7-12kk. (kuva unsplash.com)

Entä minkä hintaisia?
Yleisin hintahaarukka Invisalign-oikomishoidolle on 3000-6500€.

Kenelle Invisalign-hoito sopii?
Kyseisellä hoitomuodolla voivat hampaitaan suoristaa kaikki teini-iän ylittäneet. Tätä nuoremmille hoito ei sovi, sillä hampaiston tulee olla kehittynyt tiettyyn pisteeseen ja kaikki rautahampaat on oltava suussa omilla paikoillaan. (Tai ainakin sinne päin. ;) Viisaudenhampaiden tilanne tarkistetaan aina ennen hoitoa röntgenillä, jotteivät puhkeamattomat hampaat aiheuta myöhemmin ongelmia. Omalla kohdallani kyseiset turhakkeet olikin kaikki jo poistettu, joten niistä ei tarvinnut huolehtia ennen hoidon aloittamista.

Mitä tulisi ottaa huomioon hoidon aloittaessa?
Huomioitavaa ovat hampaiden valmius sekä suun riittävä terveydellinen tila. Siksi hampaat tarkistetaan ja röntgenkuvataan aina ennen hoitoa ja hoidetaan tietysti kuntoon. Oman suun tilanteesta ei siis kannata stressata etukäteen Esteettiselle Hammashoidon Klinikalle hakeutuessaan, koska tarvittavat hoitotoimenpiteet on mahdollista toteuttaa siellä.

Toinen huomioitava asia on sitoutuminen hoitoon, sillä tuloksia saadakseen ja suunnitellussa hoitoaikataulussa pysyäkseen muotteja tulee käyttää joka päivä kaikkina muina aikoina paitsi syödessä. Ihanne käyttöaika on 22 tuntia vuorokaudessa.

Oikomismuotteja tulisi käyttää 22h vuorokaudessa. (kuva unsplash.com)

Onko hoidolle jotain esteitä?
Jokainen oikomishoito on omanlaisensa projekti. Toisen oikominen on vain hienosäätöä, kun taas toinen tarvitsee suuremman remontin. Siksi kannattaa varata aika konsultaatioon, jossa tilanne arvioidaan ja kerrotaan, millaista hoitoa purukalusto vaatii. Myös suuremmille asentovirheille tai puuttuville hampaille on hoitonsa, jos ei tilannetta voi korjata pelkillä oikomismuoteilla.

Miksi muotit vaihdetaan juuri kahden viikon välein?
Simppeli vastaus tähän on, että hampaat tarvitsevat liikuteltaessa tietyn sopeutumisajan ja kahden viikon välein kireämpään muottiin vaihtaminen mahdollistaa turvallisen liikkeen. Kun pureudutaan syvemmälle, on selitys hieman monimutkaisempi, mutta osan minäkin siitä ymmärsin. :D Jokaisella hampaalla on nimittäin oma verisuonituksensa, jota liian nopea liikuttaminen saattaa vaurioittaa. Kiinnityskudoksetkin tarvitsevat aikaa antaakseen myöten. Myös luusolut tarvitsevat aikaa, kun uusi solukko kasvaa vanhan väistyessä tieltä.

Hoitoa on kuitenkin mahdollista nopeuttaa sitä varten kehitetyn kotikäyttöisen nopeuttajan avulla. Laitetta käytetään päivittäin ja se stimuloi luusolukkoa sekä kudoksia ja saattaa nopeuttaa hoitoaikaa jopa puoleen. Nopeuttajaa voi kuitenkin käyttää vain pieniä muutoksia vauhdittamaan.

Mistä materiaalista oikomismuotit on valmistettu?
Läpinäkyvien muottien materiaali on lujaa lääkinnälliseen käyttöön tarkoitettua kestomuovia.

Kuinka suuhygieniasta huolehtiminen onnistuu Invisalign-hoidon aikana?
Hampaiden hoitaminen muotteja käytettäessä on helppoa ja perinteisiin metallisiin oikomiskiskoihin verrattuna jopa helpompaa. Muotit kun voi ottaa suusta pois aina tarvittaessa ja hampaita voi puhdistaa aivan normaaliin tapaan. Myöskään pelkoa hammasrautoihin tarttuvista epäpuhtauksista ei ole. Hampaat tulee siis puhdistaa normaaliin tapaan harjaamalla aamuin illoin ja lankaamalla iltaisin. Xylitoli-tuotteita ja fluorilisää, kuten suuhuuhdetta, kannattaa myös käyttää. Tosin muistettava on, että muottien kanssa ei sovi pureskella mitään, mutta imeskeltävät xylitoli-pastillit sopivat hyvin.

Muottien kanssa ei saa syödä mitään ja juoda ei kannata kuin vettä. Muotit tulee puhdistaa hammasharjalla ja nestesaippualla päivittäin. Myös proteesien puhdistukseen käytettävä Coretabs sopii. Hammastahnaa ei suositella harjauksen kaveriksi, sillä tahnan sisältävät hankaavat ainesosat saattavat sumentaa muotin pintaa. Rehellisyyden nimissä kuitenkin tunnustettakoon, että olen itse puhdistanut muotit hammasharjalla sekä -tahnalla. Tokikaan tällaisia lyhyellä aikavälillä vaihdettavia muotteja ei tarvitse naarmuilta niin kovin suojella, mutta esimerkiksi pidempään käyttöön tarkoitettua yökiskoa ei kannata hammastahnalla hangata.

Saako muottien kanssa syödä tai juoda mitään?
Syödä ei saa ja juotavaksi suositellaan vain vettä. Toki muidenkin juomien nauttiminen onnistuu, mutta hampaiden terveyden kannalta on huono juttu, että juomien sokerit tai väriaineet jäävät lillumaan muottien ja hampaiden väliin. Imeskeltävät xylitolpastillit ovat sallittuja ja jopa suositeltavia.

Muottien kanssa ei tule syödä tai juoda muuta kuin vettä. (kuva unsplash.com)

Entä jos hampaaseen tulee reikä kesken hoidon tai siinä on reikä hoitoon hakeutuessa?
Ennen hoidon aloittamista hampaat tarkistetaan ja hoidetaan kuntoon. Jos hammas kuitenkin sattuu reikiintymään hoidon aikana, ei hätiä mitiä, muotit vain mukaan ja hammasta paikkaamaan. Hammaslääkäri osaa kyllä muotoilla uuden paikan muotteihin istuvaksi.

Kuinka hampaat pysyvät oikeassa asennossa hoidon päätyttyä?
Kun hampaat on oikomishoidettu, vaativat ne loppuiän retention, sillä jos saavutettua asentoa ei pidetä yllä, lähtevät hampaat hiljalleen palautumaan alkuperäisille paikoilleen. Ensisijaisesti käytetään hampaiden asentoa ylläpitävää yömuottia, mutta mahdollista on käyttää myös hampaisiin kiinnitettävää retentiolankaa. Joissakin tapauksissa on hyvä käyttää hetken aikaa molempia.

Se lienee makukysymys, kumpi tapa itselle paremmin sopii, mutta henkilökohtaisesti olen yömuotin kannalla. Vaikka kerran kiinnitettävä ja jatkuvasti paikoillaan oleva retentiolanka voi kuullostaa näppärältä, en itse pidä ajatuksesta, etten voisi puhdistaa hampaita/ikeniä normaalilla hammaslankaimella. Tämänhän hampaiden sisäpinnalle kiinnitettävä retentiolanka estää. Yömuotit sen sijaan saavat pisteet myös siitä, että ne pitävät mahdollisen narskuttelun poissa.

Kuinka voin selvittää, sopiiko Invisalign-oikomishoito minulle?
Paras keino on varata klinikalta konsultaatioaika. Vastaanotolla asia selviää nopeasti ja samalla saa kaiken hoitoon lliittyvän informaation. Hoidon suunnittelu voidaan myös aloittaa vaikka samantien asiakkaan näin halutessaan. Esteettisen Hammashoidon Klinikan nettisaitin kautta on myös mahdollista pyytää maksuton hoitotoimenpide- sekä kustannusarvio. Sivuilla täytetään lyhyt lomake ja lähetetään kuvat omista hampaista, eikä konsultaatio vielä velvoita aloittamaan hoitoa.

Konsultaatiolla selvittää nopeasti, sopiiko hoito itselle. (kuva unsplash.com)

Miksi Invisalign, eikä perinteisiä metallisia hammasrautoja?
Invisalign on huomaamattomampi ja omasta mielestäni myös kätevämpi tapa oikoa hampaat. Suussa ei ole inhottavalta tuntuvia metallihäkkyröitä, joita tarvitsisi käydä kiristämässä tietyin väliajoin. Invisalign on kivuton (ainakin omalla kohdallani) ja suuhygieniasta huolehtiminen on helppoa. On myös kätevää, että tärkeissä tilaisuuksissa muoteista voi pitää pienen tauon. Itsekin olen ottanut muotit kokonaan pois joidenkin juhlien tai tapahtumien ajaksi, jos tiedossa on ollut syömistä ja juomista. Eikä satunnaisista useamman tunnin tauoista muottien käytössä tarvitse olla huolissaan, vaikka tavoitteena onkin käyttää muotteja 22h vuorokaudessa. Hampaat oikenevat kyllä suunnitellusti, kunhan muuten käyttää muotteja ahkerasti.

Voiko Invisalign-oikomishoidosta olla jotain haittaa?
Haittaa hoidosta ei ole, kun se on suunniteltu hyvin ja toteutettu oikein. Aluksi saattaa tuntua oudolta, kun hoitoon täytyy sitoutua niin huolella. Pian muotteihin kuitenkin tottuu, eivätkä ne juurikaan häiritse. Suurin henkinen haitta on ehkä ollut se, ettei ole niin näppärä enää napostella pitkin päivää, muotit kun tulee aina ottaa suusta pois ennen syömistä. Mutta tämähän onkin hammasterveyden kannalta vain positiivista, sillä kuten tiedämme, jatkuva naposteleminen aiheuttaa jatkuvia happohyökkäyksiä ja se on huono juttu se.

Viimeistelläänkö hampaita usein oikomishoidon päätteeksi jotenkin? Esim. hionta/valkaisu tms.
Invisalign-hoitohan ei muuta itse hampaiden muotoa, kokoa tai väriä, joten on itseasiassa hyvin yleistä, että oikomishoidon lisäksi tehdään myös kosmeettisia hoitotoimenpiteitä. Hoidon alussa näistä mahdollisuuksista ja tarpeista myös kerrotaan. Joskus käy myös niin, että vaikkei itse hoidon alussa hampaisiin oikomisen lisäksi muuta kaipaa, muuttuvat ajatukset hoidon edetessä. Tämä johtuu siitä, että hiljalleen muuttuvaa rivistöä katsoo eri tavoin ja terveyden lisäksi esteettisyys nousee tärkeäksi.
Itse tiesin jo hoidon aloittaessani, että haluan hampaani valkaistavan ja se toteutetaankin sitten, kun hampaat on oiottu ja olen lopettanut vauvan imettämisen.


Yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa.