Minulla oli marraskuun alkupuolella hieman surkuhupaisa soodataikinakokeilu. Yritin tuolloin askarrella söpöjä lintuja vauvan mobilea varten. Kovasta keskittymisestä ja ohjeiden seuraamisesta huolimatta taikinan ja leipomisen kanssa tuli aika paljon ongelmia ja lopulta sain kasaan vain yhdeksän melkein onnistunutta pikkulintua. Tuolloin en ollut varma, ovatko linnut käyttökelpoisia laisinkaan ja jätin ne muutamaksi viikoksi pöydänkulmalle odottelemaan.
Katseltuani lintuja päivittäin viikkojen ajan aloin vihdoin heltyä ja päätin antaa niille mahdollisuuden. Rupesin siis taas askarteluhommiin, enhän vielä tiennyt, mitä tuleman pitää…
Kun pyörittelin lintuja käsissäni, huomasin, että joidenkin kuvioitu pinta murenee melko helposti sormilla hangatessa. Arvelin ensin, että ongelma koskee vain selvästi pinnaltaan lohkeilleita lintuja ja testasinkin, kuinka perusteellista mureneminen näiden kohdalla on. Pienen pyörittelyn jälkeen kävi selväksi, että koko kuvioitu osuus irtoaa puolen millin paksuudelta, eikä siihen edes tarvitse voimaa. Kokeilin hankaamista myös pinnaltaan ehjemmän näköisiin lintuihin ja kas, sama juttu. Kuviot tippuivat joka ikisen linnun pinnasta pienen pieninä murusina. Positiivista oli, että murenevan pinnan alta paljastui huomattavasti kiinteämmän oloinen pinta, mutta nyt monet linnuista näyttivät siltä, kuin olisin yrittänyt tehdä niihin kuvioita appelsiinilla. Osassa kuviointi säilyi kuorinnan jälkeen yllättävän selkeänä.
Tässä vaiheessa aloin miettiä, jaksanko vielä nähdä vaivaa ja kokeilla viimeistä oljenkortta, hiomapaperia. Sillä lintuihin olisi voinut saada uuden tasaisen pinnan ja olisin voinut maalata linnut mobilea varten. Päätin kuitenkin jättää ajatuksen taas hautumaan ja hyvä niin, sillä pari päivää mietittyäni keksin lintumobileen uuden idean ja epäonniset soodataikinalinnutkin löysivät uudet kotinsa. Nyt ne asustavat huushollistamme löytyvissä kolmessa tekomuratissa ja ovat ihan tyytyväisiä - kuten minäkin.
