Image Slider

Koti koirien silmin

lauantai 28. helmikuuta 2015
Kiireettömät lauantait on ihan parhaita! On huippua nukkua kellon ympäri, syödä aamupalaksi (puolenpäivän jälkeen) kalapuikkoja ja hipsutella pitkin taloa villasukat jalassa ja kollarit päällä tekemättä sen kummemmin mitään.

Hipsuttelin alkupäivän kolmestaan koirien kanssa miehen ollessa reissussa ja rupesin huvikseni miettimään, miltä elämä ja meidän koti mahtaa näyttää kahden kääpiökoiran silmin. Niinpä nuohosin alkupäivän koirien ja kameran kanssa pitkin lattioita. Ja kyllähän koti näyttää erilaiselta, kun sitä katsoo kirjaimellisesti ihan uudesta perspektiivistä.

Amadeus ja Dehli niin kuin ne yleensä näemme.

Kalusteiden alla kulkiessa voi huomata kaikennäköistä, kuten että mummon vanha keinutuoli on Huonekalutehdas J. Stenroosin käsialaa. Harmi ettei valmistajalappuun ole merkitty tarkkaa valmistusvuotta.

Keittiössä päivystäminen tuottaa joskus tulosta ruoanlaiton ja ruokailun aikaan. Dehli on tarkka lattialle pudonneiden murujen suhteen, vaikka isompia palasia ei saakaan ottaa lattialta ilman lupaa.

Niin kiellettyä kuin se koirilta onkin, ei ehkä tarvitse ihmetellä, miksi sänky houkuttaa silloin tällöin hyppäämään luvatta köllimään. Intiasta tuliaisiksi tuotu silkkimattokin on kiva kieriskelypaikka. Onhan se pehmeä ja lämmin.

Jos pikkujakkara näyttää tältä, miltä iso sitten mahtaa näyttää..

Oma peti olkkarin nurkassa on houkutteleva turvapaikka. Siitä käsin myös paikantaa olkkarin ruokapöydältä pudonneet herkkupalat helposti ja näkee koko keskikerroksen, joten kodin vahtiminen on helppoa.

Olen ajatellut, että meidän koirat ovat kilttejä, kun eivät varasta matalaltakaan pöydältä, mutta tokkopa nuo edes herkkuja siitä huomaavat omasta kuvakulmastaan :D

Kantapään alla kirpaiseva yksinäinen koirannappula näyttää paljon suuremmalta seikkailulta lattian rajasta katsottuna. Varmaan siksi ruoalla leikkiminen on Amadeuksenkin mielestä niin mieluisaa.
Koirien korkeudesta kotia katsellessa huomasin myös, miten paljon lattialla vipeltää perheeseen kuulumattomia villakoiria ja luuttuakin voisi näyttää muutamalle lattialaudalle. Ehkä tämän päivän kiireettömyyttä tasapainotetaan huomenna pienellä siivouksella. Sitä ennen ohjelmassa on kuitenkin rentoilua perheen kanssa, sillä nyt suuntaamme syömään ja saunomaan vanhempieni luokse, jonne myös veljeni perhe on matkannut talviloman viettoon.

Mukavaa viikonloppua kaikille!


Ps. Viisaudenhampaiden leikkauksesta on nyt viikko aikaa ja suu alkaa tuntua normaalilta. Muutama päivä meni totutellessa syöntiin ja vasta muutamana viime päivänä olen uskaltanut pureskella molemmilla puolin hampaita. Leuat olivat joitakin päiviä jumissa leikkauksen jälkeen, mutta sekin helpotti sitten itsestään. Nyt ei pelota niin paljoa mennä seuraavaan leikkaukseen!

Voi viisuri!

perjantai 20. helmikuuta 2015
Olen toooodella hammaslääkäripelkoinen. Siksi en ole vapaaehtoisesti kaikkein aktiivisin hampilääkärin vieras. Tässä kuussa kuitenkin rohkaistuin ja marssin lekurin pakeille. Olinhan jo pitkään tiennyt, että suuni on tarkastusta vailla ja edessä on väistämättä myös viisaudenhampaiden poistotarpeen arviointi. Arviointia valitettavasti seurasi myös odottamani ja kammoamani tuomio: kaikki neljä pois.

Viisaudenhampaani ovat olleet jo pidemmän aikaa puhkeamaisillaan, mutta sinnehän ne ovat jääneet ienten alle piilottelemaan. Tällaisenaan viisurit ovat tunnetusti alttiita kahmimaan itseensä bakteereita ja siksi terveysriski, josta on parempi hankkiutua eroon. Operaationa viisaudenhampaiden poisto ei ehkä ole se kaikkein hohdokkain perjantain viettopuuha, tai sen mielikuvan ainakin kavereiden kauhukertomukset olivat minulle luoneet. Ja onhan se osittain tottakin.

Olen siis tällä hetkellä kahta viisuria köyhempi, mutta tilalle olen saanut hauskanturpean ja vielä tunnottoman posken (ja huulet), huiman määrän veristä kuolaa, jota on tunnottomuuden vuoksi hyvin hankala pitää suun sisäpuolella, ja ihmeellisen jomottavan nipistelevän tunteen takaikenissä, joka luultavasti äityy vielä myöhemmin jonkinmoiseksi säryksi. Vasemman puolen ala- ja yläviisaudenhampaani saivat siis tänään kyytiä ja vaikka panikoin toimenpidettä aikalailla etukäteen, oli kokemus loppujen lopuksi ihan siedettävä.

Olen koko elämäni käynyt kunnallisessa hammashoidossa, mutta nyt en halunnut jonottaa, vaan hoitaa hampaat kuntoon nopeasti ja satavarmasti pelkoni huomioiden. Siksi valitsin hoitopaikaksi tuttavapariskunnan pitämän Kuopion Hammasklinikan. Saavuin vastaanotolle tuntia ennen hampaanpoistoaikaa, koska olin kammoni vuoksi varannut esilääkityksen, jonka tarkoitus on rauhoittaa potilasta ennen operaatiota. Jonkinmoisen pöhnän lääke tosiaan sai aikaan, ehkä sitä voisi verrata pieneen onnelliseen humalatilaan. Tunnin odotus meni aivan hujauksessa ja kohta jo kiipesin hammaslääkärintuoliin. Vaihdettuani muutaman sanan hampaani poistaneen hammaskirurgin kanssa ja nielaistuani nipun erilaisia särky- ja tulehduslääkkeitä laskettiin tuolin selkänoja alas ja koko naama ja yläkroppa (tai niin muistelen:D) peitettiin paperilla, jossa oli aukko suun kohdalla.

Sittenpä ruvettiin puuduttamaan useammalla piikillä sieltä täältä poistettavien hampaiden ympäriltä. Puudutuspiikki ei ole koskaan ollut minulle pelottavin asia hammaslääkärikäynneissä (minua on siis puudutettu ja hammasta paikattu aiemmin), mutta ei se kyllä mikään lystikäs kokemus ole. Aika kovasti piti tänäänkin puristaa käsiä yhteen ja samalla vatsaa vasten ja jännityksestä muutenkin tärisseiden jalkojeni vispaaminen ei jäänyt varmasti keneltäkään huomaamatta, vaikka yritinkin olla aivan paikoillani. Selvisin kuitenkin mielestäni hienosti ja lähes heti päästiin itse hampaiden poistoon.

Jännityksestä, lääkepöhnästä ja toki toimivasta puudutuksesta johtuen en kovin yksityiskohtaisesti osaa hampaiden poistosta kertoa, mutta mielikuvani on, että sutjakkaasti kaikki sujui. Muistan, että ylähammas poistettiin ensin ja se lähti irti helposti. Vain tovi suussa heiluteltiin erilaisia instrumentteja ja jonkinmoista imuria ja pian hammas oli poissa. Kirurgin rauhallinen kertoilu toimenpiteen etenemisestä ja hyräily musiikin tahtiin rauhoitti.

Alahampaan kanssa piti sen sijaan tehdä vähän enemmän töitä, sitä kun jouduttiin jollain porantapaisella vähän kaivelemaan esiin tai pilkkomaan (tai jotain, en muista :D). Laitteen ääni oli inhottava ja kyllä se vähän täryyttikin, mutta onneksi ei kovinkaan paljoa muuten tuntunut. Lopulta hammas lähti ihan nätisti, ja röntgenkuvassa näkyneet hermot hampaanjuuren alla olivat juuri sen verran alempana, että nekin jäivät onneksi rauhaan. (Näistä hyvin lähelle yltäneistä hermoista sekä hammaslääkäri että kirurgi olivat minua aiemmin varmuuden vuoksi infonneet.) Ainakin alaikeniin piti ommella vähän tikkejä, mikä luonnollisesti ei niitä laittaessa tuntunut yhtään miltään. Ne luultavasti huomaan suussani, kun tunto palailee ja uskallan kielellä vihdoin koskea poistokohtaan. Tällä hetkellä ajatus aukoista ikenissä on itselleni vielä niin ällö, etten uskalla.

Hammaslääkärintuolissa maatessani ja ehkä näin jälkeenpäinkin muistellessani pahinta koko hommassa kivuliaan puudutuksen lisäksi oli luultavasti se, kun suussa on yhtäaikaa monta instrumenttia ja itselläni on ehkä maailman pienin suu. Siksi hammaslääkärissä operoitaessa suupielet joutuvat väkisinkin koetukselle. Koko homma meni ohi melko nopeasti, taisin viipyä huoneessa kaikkiaan 45 minuttia ja sen verran hyvä oloni oli poistojen jälkeen, että toivoin salaa, että toisenkin puolen hampaat olisi voitu nyppäistä pois samalla kertaa. Tiedän nimittäin, että tilanne jännittää ensi kerralla aivan yhtä paljon, vaikka alla onneksi onkin nyt ihan siedettävä kokemus.

Nyt operaatiosta on kulunut muutama tunti ja olo on, kuten tuossa aluksi kerroin, ihan ok. Lääkepöhnä on poissa ja tunto palailee pikkuhiljaa. Kotiin palattuani nukahdin lähes heti sohvalle ja muutamaan kertaan mies kävi laittamassa ja ottamassa pois kylmää ja pyyhkimässä punaista kuolaa poskeltani. Ihan pian pääsen jäätelön syöntiin ja taidanpa viettää illan leffoja katsellen. Jännä nähdä, miltä naama näyttää huomenna, sillä aika turvoksissa poski on jo nyt.

Jätskiä käskettiin syödä tänään. Onnistuu!

Venus

torstai 19. helmikuuta 2015
Kevään Lumoava-uutuudet on julkaistu ja joukossa on oma uutuuskorusarjani Venus. Tämä on ensimmäinen korusarja, jonka olen suunnitellut alusta loppuun ollessani osa Lumoavan muotoilija-tiimiä. Tämän sarjan juuret eivät siis yllä kauas vuosien taa, eikä sitä ole suunniteltu kovalla näyttämisen halulla, heh heh, mutta rakkaudella kuitenkin. :D

Venus kertoo rakkaudesta, kauneudesta ja naiseudesta. Siinä on tyylilleni uskollisesti tiettyä herkkyyttä ja vaikka kaarissa on vähän leikkisyyttäkin, on tämä ehkä asteen vakavampi kuin vaikkapa edellinen korusarjani Sinisiipi. Settiin kuuluu kaksi erikokoista riipusta ja korvakorut. Kaikki ovat 925-hopeaa. En meinaa malttaa odottaa, että pääsemme pian suunnittelemaan ja kuvaamaan sarjalle oman imagomainoskuvan. Yksi kivoimmista jutuista työssäni.

Oispa jo kesä!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Kun on viikon verran niistänyt keltavihreää tahmaa ja yskinyt keuhkoputkensa ruvelle ilman merkittävää parannusta tilanteeseen, ei jaksa enää yhtään hymyillä kauniille kinoksille ja kotoisalle kylmyydelle. Minä haluan ulos ja minä haluan ulos lämpimään. Siksi vietän sunnuntaita haaveillen kesästä ja selaillen läpi vanhoja kesäkuvia.

Uiminen, saunominen, musiikin kuuntelu, ulkona syöminen.. Paljon kivempaa helteessä kuin keskellä kinoksia.
Mökkeily, matkailu, olla öllöttäminen.. Onnistuu talvellakin, mutta kesällä parasta.
Retkeily, reissailu, joutenolo ja auringonpaiste aamusta iltaan.. Kiitos, minä haluan!

En kyllä tiedä, onko tästä haaveilusta enemmän haittaa kuin hyötyä kesänkaipuusta kärsivälle, mutta hyvälle mielelle kuvien katselusta ainakin hetkeksi tulee. Valitettavasti lähiaikoina ei ole tiedossa matkaa pakkasta pakoon, mutta elättelen toiveita, että kevät tulisi tänä vuonna toooooosi aikaisin. :D Ei kai lumien sulamiseen enää niin hirveän montaa viikkoa ole…