Koti koirien silmin

lauantai 28. helmikuuta 2015
Kiireettömät lauantait on ihan parhaita! On huippua nukkua kellon ympäri, syödä aamupalaksi (puolenpäivän jälkeen) kalapuikkoja ja hipsutella pitkin taloa villasukat jalassa ja kollarit päällä tekemättä sen kummemmin mitään.

Hipsuttelin alkupäivän kolmestaan koirien kanssa miehen ollessa reissussa ja rupesin huvikseni miettimään, miltä elämä ja meidän koti mahtaa näyttää kahden kääpiökoiran silmin. Niinpä nuohosin alkupäivän koirien ja kameran kanssa pitkin lattioita. Ja kyllähän koti näyttää erilaiselta, kun sitä katsoo kirjaimellisesti ihan uudesta perspektiivistä.

Amadeus ja Dehli niin kuin ne yleensä näemme.

Kalusteiden alla kulkiessa voi huomata kaikennäköistä, kuten että mummon vanha keinutuoli on Huonekalutehdas J. Stenroosin käsialaa. Harmi ettei valmistajalappuun ole merkitty tarkkaa valmistusvuotta.

Keittiössä päivystäminen tuottaa joskus tulosta ruoanlaiton ja ruokailun aikaan. Dehli on tarkka lattialle pudonneiden murujen suhteen, vaikka isompia palasia ei saakaan ottaa lattialta ilman lupaa.

Niin kiellettyä kuin se koirilta onkin, ei ehkä tarvitse ihmetellä, miksi sänky houkuttaa silloin tällöin hyppäämään luvatta köllimään. Intiasta tuliaisiksi tuotu silkkimattokin on kiva kieriskelypaikka. Onhan se pehmeä ja lämmin.

Jos pikkujakkara näyttää tältä, miltä iso sitten mahtaa näyttää..

Oma peti olkkarin nurkassa on houkutteleva turvapaikka. Siitä käsin myös paikantaa olkkarin ruokapöydältä pudonneet herkkupalat helposti ja näkee koko keskikerroksen, joten kodin vahtiminen on helppoa.

Olen ajatellut, että meidän koirat ovat kilttejä, kun eivät varasta matalaltakaan pöydältä, mutta tokkopa nuo edes herkkuja siitä huomaavat omasta kuvakulmastaan :D

Kantapään alla kirpaiseva yksinäinen koirannappula näyttää paljon suuremmalta seikkailulta lattian rajasta katsottuna. Varmaan siksi ruoalla leikkiminen on Amadeuksenkin mielestä niin mieluisaa.
Koirien korkeudesta kotia katsellessa huomasin myös, miten paljon lattialla vipeltää perheeseen kuulumattomia villakoiria ja luuttuakin voisi näyttää muutamalle lattialaudalle. Ehkä tämän päivän kiireettömyyttä tasapainotetaan huomenna pienellä siivouksella. Sitä ennen ohjelmassa on kuitenkin rentoilua perheen kanssa, sillä nyt suuntaamme syömään ja saunomaan vanhempieni luokse, jonne myös veljeni perhe on matkannut talviloman viettoon.

Mukavaa viikonloppua kaikille!


Ps. Viisaudenhampaiden leikkauksesta on nyt viikko aikaa ja suu alkaa tuntua normaalilta. Muutama päivä meni totutellessa syöntiin ja vasta muutamana viime päivänä olen uskaltanut pureskella molemmilla puolin hampaita. Leuat olivat joitakin päiviä jumissa leikkauksen jälkeen, mutta sekin helpotti sitten itsestään. Nyt ei pelota niin paljoa mennä seuraavaan leikkaukseen!
2 kommenttia on "Koti koirien silmin"
  1. Hymyilin itsekseni näille kuville :), samalla alkoi kiristämään tuota toista puolta poskesta, eli vielä ollaan "toipilaana". Täytyy lähteä hakemaan hieman isompia troppeja kohta apteekista (syödessä meinaa alkaa vihloa, olen siirtynyt takaisin keittoihin). Mukavaa lomaa sunshine!

    VastaaPoista
  2. Ounouu! Mutta muista sitten, ettet jäähdytä keittoa liian kovaa puhaltamalla, se nimittäin sattuu vielä viikonkin jälkeen! :'D Tsemppiä paranemiseen, kyllä se kohta helpottaa. Ja kiitos! :)

    VastaaPoista