Kävin tänään näyttämässä hampaitani Esteettisen Hammashoidon klinikalla ja sainkin loistouutisia. Hampaat oikenevat niin hyvää vauhtia, että sain luvan puolittaa loppujen muottien pitoajan kahdesta viikosta viikkoon per muotti. Muotteja on jäljellä enää 4kpl, joten vähiin käy! Innostuin niin uutisista, että irtosi ihan hammashymytkin. :D Pitänee alkaa harjoittelemaan useamminkin.
Muutamien hampaiden väleissä oli pientä ahtautta, joten välejä viilattiin hieman suuremmiksi. Käytännössä ero entiseen on niin pieni, ettei sitä itse näe tai huomaa, mutta nyt hampailla on kuitenkin paremmin tilaa. Viilaus oli nopea juttu, eikä siihen tarvittu edes mitään laitteita. Pahalta se ei myöskään tuntunut. Aivan kuin hammaslääkäri olisi kuljettanut hampaiden väleissä karhealta tuntuvaa litteää hammaslankaa.
Nyt sitten elellään noin kuukauden päivät jäljellä olevien muottien kera, minkä jälkeen hampaat skannataan ja katsotaan, mitä muuta ne kaipaavat viimeistellyn lopputuloksen aikaansaamiseksi. Sen jo tiedän, että jonkin verran hommaa on, sillä osassa hampaita on muun muassa kulumia, jotka vaativat laittoa.
Kaunis hymy.Kannattaa väläytellä useamminkin.
VastaaPoistaKiitos, yritän parhaani jatkossa! :P
VastaaPoista