Joulukuussa oli tärkeä klinikkakäynti, sillä silloin hampaideni pintaan lisättiin hoidon kannalta suuria, mutta fyysisesti pieniä nappuloita - kiinnikkeitä - jotka tehostavat oikomista. Kiinnikkeitä tuli sekä ylä- että alahampaisiin kulmahampaiden ympäristöön yhteensä 10 kpl. Kiinnikkeet ikäänkuin valettiin hampaiden pintaan muotin avulla, joten niiden asentaminen oli ainakin potilaan näkökulmasta helppo juttu.
Muotit suussa kiinnikkeitä ei tunne lainkaan, ja ajan kanssa niihin on tottunut muutenkin. Muutamia päiviä laiton jälkeen ne tosin tuntuivat hieman häiritseviltä syödessä, ne kun hankasivat huulien sisäpintaan. Suu kuitenkin tottui pikkunappuloihin nopeasti, eivätkä ne ole sen koommin olleet häiriöksi. Ruokailun jälkeen tosin tarkistan aina (tai pyydän jotakuta katsomaan), ettei niihin vain ole jäänyt ruokaa kiinni. :D
Jouluna synnytyksen aikaan muottien käyttö oli viikon parin ajan hieman hajanaista ja jälkeenpäin jännitin, aiheuttaisiko tuo viivästystä oikomishoitoon. En nimittäin ollut uskaltanut vaihtaa seuraavaan muottiin suunnitellussa aikataulussa. Tammikuussa kontrollikäynnillä hammaslääkärin luona pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi. Hampaani olivat mukautuneet hienosti ja pystyimme lyhentämään yhden muotin käyttöaikaa hyppäämällä seuraavaan muottiin tavanomaista nopeammin. Näin saimme kirittyä kiinni synnytyksen aikaan tulleen viiveen muottien vaihdossa.
Kerroin muuten syksyllä ikenieni vuotavan yhden hampaan kohdalta verta aina muotinvaihdon yhteydessä. Syyksi epäiltiin tuolloin raskautta ja totta se oli, sillä ikenien ärsytys katosi samantien synnytyksen jälkeen, eikä ole sittemmin vaivannut kertaakaan.
Tammikuun käynnin yhteyteen minulle oli varattu aika myös elämäni ensimmäiseen hammaskivenpoistoon. Se oli vähän jännittävää, koska tarinat kyseisestä operaatiosta ovat harvemmin olleet kovin mieltä ylentäviä. Oikeastaan eivät koskaan. Olin varautunut kamalaan vihlontaan, ienten repimiseen ja korvia riipivään nirskutukseen, kun hammashoitaja hankaa hampaiden pintoja instrumentteja rystyset valkoisina puristaen. No eihän toimenpide ollut lainkaan tuollainen.
Puhdistus tapahtui ultraäänen ja veden avulla ja vain lopuksi hampaat käytiin hienosäädön vuoksi läpi käsin. Oma hammaskivitilanteeni ei onneksi ollut mitenkään vaikea, ja vaikka olisi ollutkin, tuskin operaatio olisi silti tuntunut kovinkaan pahalta. Muutamaa hammasta vihloi jonkin verran ja joissakin kohdin ien tuntui herkemmältä, mutta mitään traumoja ei selvästikään jäänyt, kun en mitään kamaluuksia muista.
Matkaa suoriin hampaisiin on vielä, mutta näin puolivälissäkin muutoksen tuntee itse jo todella selvästi. Laittaessani hampaat yhteen huomaan, kuinka ylä- ja alakaari alkavat hiljalleen istua vastakkain. Tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Myös erityisesti etualahampaiden kaari tuntuu tasoittuneen kielellä kokeillessa, kun hampaat ovat matkanneet jo paljon lähemmäksi lopullista tavoitetta. Muotteihin olen tottunut jo aikapäiviä sitten, eikä niitä enää pyri piilottamaan puhuessa tai nauraessa. Mikäli hampaitani peittelen, johtuu se vain ikiaikaisesta alitajuisesta pyrkimyksestäni pitää hävetyt vinot hampaat piilossa. Voihan olla, että menee tovi hoidon päättyessäkin, että vanhat tavat unohtuvat ja vapaudun hymyilemään aidosti. Tosin mieheni sisko totesi jo joulukuussa, että taitaa oikomishoito toimia, koska nauroin kuulemma jo tuolloin paljon aiempaa rohkeammin hampaat näkyen.
On muuten täysin totta, että Invisalign-hoito on hyvin huomaamaton. Tähän saakka kukaan ei ole huomannut (tai ainakaan erityisemmin yrittänyt tuijottaa) muotteja suussani. Nekin ihmiset, jotka hoidosta tietävät, ovat usein kysyneet, onko minulla muotit suussani ja pyytäneet näyttämään niitä lähempää. Edes kiinnikkeet eivät ole kummemmin herättäneet huomiota, vaikka ovat niin näkyvällä paikalla ja toki erottuvat, kun lähempää katsoo.
Yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa.
Kommentoi
Lähetä kommentti