Äiti

torstai 23. helmikuuta 2017
rv 36 / vauva 3vko 6pv
23.12.2016 tapahtui jotain niin käsittämättömän upeaa ja koko loppuelämäni mullistavaa, että vieläkin on välillä vaikeaa uskoa tätä todeksi. Minusta tuli ÄITI. Reilut pari vuotta kestänyt odotuksemme palkittiin uskomattoman suloisella, terveellä tyttövauvalla. Kokoa pienellä lahjalla oli syntyessään 3900g ja 50cm.

Nyt tasan kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen on outoa ajatella elämää ennen vauvaa, koska tuntuu, että hän olisi ollut meillä aina. Myös raskausaika tuntuu hämmentävän kaukaiselta, vaikka vasta tovi sitten valittelin valtavalta tuntuneen vatsan aiheuttamia kipuja. Myös muutamiakin kommervenkkejä sisältäneen synnytyksen muistot ovat jo kultautuneet ja vielä jokunen viikko sitten iäisyydeltä tuntunut toipumisaika alkaa unohtua.

yhden päivän iässä
3vko  6pv
Jos oikein pysähdyn ajattelemaan, millaisen matkan olemme kulkeneet yhdessä mieheni kanssa ja minne saakka nyt päässeet, liikutun kyyneliin...vaikka nythän se huikein reissu vasta alkaa. <3
4 kommenttia on "Äiti"
  1. Paljon onnea tuoreille vanhemmille. Aivan ihana kuvapari tuo ennen syntymää ja syntymän jälkeen :')

    VastaaPoista
  2. Onnittelut tätäkin kautta Omenamäeltä.Toivottavasti pikkuinen pipo oli jossain vaiheessa sopiva.Kangasta on lisää kevätpipoon,kun saan mitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti! Pipo ja kuolalappu ovat olleet aivan ihanat! <3 Lappua on käytetty paljon ja se mahtuukin vielä pidemmän aikaa. Pipo alkaa olla napakka, mutta meni vielä tällä viikolla. ;)

      Poista