Kuten otsikkokin kertoo, ei eilisaamuni ollut aivan tavanomainen. Sitäkin hauskempi se kyllä oli, kiitos Matkuksen New Yorkerin ja myymäläpäällikkö Maija Kallion.
Matkuksessa vietetään perjantaista sunnuntaihin Fall Fashion Weekendia. Tapahtuman ympärille liittyy näytöksiä, tarjouksia, kilpailuja ja paljon erilaista kivaa tapahtumaa. Esimerkiksi Matkuksen New Yorker järjestää viikonloppuna Dress for the Moment -yleisöäänestyksen, jonka järjestämiseen minäkin pääsin osallistumaan!
Matkuksessa vietetään perjantaista sunnuntaihin Fall Fashion Weekendia. Tapahtuman ympärille liittyy näytöksiä, tarjouksia, kilpailuja ja paljon erilaista kivaa tapahtumaa. Esimerkiksi Matkuksen New Yorker järjestää viikonloppuna Dress for the Moment -yleisöäänestyksen, jonka järjestämiseen minäkin pääsin osallistumaan!
Maija pyysi minua stailaamaan liikkeeseen kolme mallinukkea syksyn takit -teemalla ja minähän tein työtä käskettyä. (Okei, ei tarvinnut käskeä, pyyntö riitti. :D) Pääsin siis valitsemaan omat syystakkisuosikkini New Yorkerin takkivalikoimasta ja stailaamaan niistä asukokonaisuudet liikkeen kolmelle mallinukelle.
Suoraan sanoen pyyntö jännitti minua aluksi, sillä erilaisten asukokonaisuuksien suunnittelu on rajoittunut tähän saakka lähinnä kiireaamuihin teemalla "yritä löytää kaapista (joka on aina täynnä, muttei siellä silti koskaan ole mitään päälle pantavaa) jotain hyvännäköistä ok-näköistä omannäköistä, joka tuntuu sinä päivänä hyvältä". Haaste oli kuitenkin sen verran hauska ja Maijan apu hyvä, että suoriuduin tehtävästä lopulta ihan kunniakkaasti. ;)
Oma osuuteni äänestyksen alkujärjestelyistä on siis purkissa ja nyt on teidän lukijoiden ja New Yorkerin shoppailijoiden vuoro ottaa ohjat omiin käsiin. Teillä on valta vaikuttaa ja äänestää kolmesta asukokonaisuudesta kivoin. Äänestämällä blogissani osallistutte arvontaan, jossa palkintona on oman suosikkikokonaisuuden syystakki!
Äänestys pyörähtää käyntiin huomenaamuna ja jatkuu sunnuntai-iltaan saakka. Blogiäänestyksen lisäksi kannattaa käydä äänestämässä myös paikanpäällä New Yorkerissa, missä pääpalkintona on liikkeen 100€:n lahjakortti! Lisäksi liikkeessä arvotaan kaksi takkia äänestykseen osallistuneiden kesken.
Ohessa on hieman fiiliskuvaa stailausreissultani. Reissun lopputuloksen näette huomenaamuna, kun julkaisen kilpailun klo 10!
kiitos kuvista miehelle. <3 |
Kommentoi
Lähetä kommentti