Heinäkuun New Look

perjantai 29. heinäkuuta 2016
Heitimme taas tovi sitten Aliaksen Petran kanssa keikan Matkukseen, aiheena New Look -muuttumispäivä. Tällä kertaa vuorossa oli miesmuuttuja. Jälleen kerran mukava päivä täynnä hyviä tyylivinkkejä, iloista mieltä ja päivän päätteeksi kotiin lähti yksi kesäisen komeasti muuttunut rento hevimetallimies.


Muuttuja Teron tyyli oli ollut vuosikausia mustanpuhuva, ja vaatekaapin sisältö koostunut pääasiassa huppareista, farkuista sekä nahkarotseista. Kaljuna ja vaihtelevan pituisessa parrassa viihtyvä Tero oli kuitenkin kesän kunniaksi valmis kokeilemaan hieman raikkaampaa tyyliä, jonka hänelle loivat Brothers, DinSko ja Hairlekiini sekä ihonhoitovinkeistä vastannut Make Up Store.

Muutokseen rennosti mukaan lähtenyt Tero kokeili rohkeasti omasta tyylistään poikkeavia asuja ja yllätti lopulta koko muutostiimin raikkailla värivalinnoillaan. Lopputuloksesta tuli komea kuin mikä!

T-paita + shortsit -yhdistelmä raikastuu kivasti, kun alle puetun hihattoman helman antaa pilkistää pikkuisen t-paidan helman alta.
Muutos aloitettiin Brothers-liikkeestä, jossa Riina suunnitteli Terolle useita erilaisia asukokonaisuuksia. Koska olen itse aika laiska shoppailemaan ja tuskanhiki alkaa virrata jo parin sovitettavan vaatekappaleen jälkeen, täytyy nostaa hattua, kuinka ahkerasti (jälleen kerran) päivän muuttuja jaksoi sovitella vaatteita ja etsiä juuri sitä oikeaa omaa uutta tyyliä.

Mielestäni todella mielenkiintoinen vinkki, jonka oma mieheni otti heti käyttöön, oli rennon kauluspaidan pukeminen collegepaidan alle. Tässä tyylissä hihojen kääräiseminen rennosti on piste iin päälle. Riina muistutti myös, kuinka farkkuja ostaessa tulisi aina valita mahdollisimman napakka koko, sillä farkku löystyy käytössä. Farkkujen pesua tulisi välttää, mutta tarvittaessa voi tehdä vesipesun 40 asteessa ilman huuhteluainetta. Parempi tapa raikastaa farkut ja tappaa pöpöt on kuitenkin laittaa pöksyt vuorokaudeksi pakkaseen. Tällaisesta en ollut koskaan kuullut, mutta pitää kyllä kokeilla.



Seuraavaksi suuntasimme DinSkoon, missä Leena esitteli Terolle valittuun asuun sopivia tummia nahkakenkiä. Lopulta päädyimme kuitenkin mukavuussyistä valitsemaan tennarit, joita voi toki myös käyttää asteen siistimmän asun kanssa, kun kengän tyyli ja materiaali ovat siistit. Nahka on hyvä valinta. Miehellä kengän väri tulisi aina sovittaa yhteen vyön kanssa. Jos haluaa olla tarkka viimeisen päälle, tulisi vyönsolki valita rannekellon (metallin) väriin sopivaksi.



Hairlekiinissa Heli lyhensi Teron hiukset koneella minimittaan. Parta siistittiin saksien ja parin erilaisen partakoneen avulla.
Lopuksi kaikki viiksi- ja partakarvat saatiin kuosiin viiksivahalla. Heli neuvoi, että parta kannattaa pestä shampoolla ja ihoa parran alla voi kosteuttaa hiuspohjalle tarkoitetulla kosteuttajalla, sillä kosteusvoide tuppaa jäämään hassusti myös parran pintakerroksiin. Toki kosteusvoidettakin voi käyttää, mikäli itseä eivät mahdolliset jäämät häiritse.


Lopuksi suuntasimme Make Up Storeen, missä Tero sai Pialta hyviä ihonhoitovinkkejä. Aluksi Pia puhdisti Teron ihon Aloe Veraa sisältävällä hellävaraisella vaahdolla. Suihkutettavalla kasvovedellä palautettiin ihon oma PH, jotta lopuksi levitettävä ihoa kosteuttava emulsiovoide imeytyi paremmin. Pia kertoi, kuinka Aloe Veraa ja kosteuttavaa kurkkua sisältävä voide rauhoittaa sekä desinfioi ja sopii erinomaisesti käytettäväksi parranajon jälkeen.

Kaikki käytetyt tuotteet sopivat sekä miehille että naisille, ja itseasiassa omasta kaapistaninkin löytyy aluksi käytettyä puhdistusvaahtoa. Itse olen puhdistanut sillä (ei vedenkestävää) silmämeikkiä. Tuote on näppärä myös ripsipidennysten kanssa, sillä se ei sisällä öljyä, eikä näin vaurioita pidennyksiä. Nyt voin hyvin tarjota samaa ainetta käytettäväksi myös miehelleni kasvojen puhdistukseen, kuten tässä todistettiin. :)

Pia sipaisi Teron kasvoille myös pientä ehostusta kuvausta varten. Erityisesti hääkuvissa kannattaa muistaa, että kauniin morsiamen rinnalla myös sulhanen tarvitsee pienen ehostuksen näyttääkseen kuvassa yhtä freesiltä. Tämä myös helpottaa kuvaajan työtä, kun morsianta ja sulhasta ei tarvitse valaista erikseen omilla valoillaan. :D



Uudessa raikkaassa ja komeassa kesälookissa kelpaa hymyillä. Kyllä se vaan on totta, ja pitäisi itsekin muistaa, että väreillä vaatetuksessa saa ihmeitä aikaan. Paitsi että värit piristävät mieltä, tuovat ne myös hehkua koko olemukseen. Ja kyllähän kesä on ehdottomasti värien aikaa.







Kommentoi
Lähetä kommentti