Sunnuntai-illallinen

sunnuntai 25. marraskuuta 2012


Kerran viikossa on kiva tehdä vähän parempaa ruokaa. Ja heti väärinkäsitysten välttämiseksi, kun kyse on meidän keittiöstämme, emme puhu mistään Master Chef -keittiöissä nähtävistä gourmet-herkuista, vaan siitä asteen verran arkisapuskaa maittavammasta ja kiinnostavammasta perusruoasta. Siis aivan kaikkien kotikokkien käsilläolevasta, mutta maanantaimakkaraa hieman makuhermoja kutkuttavammasta kokonaisuudesta, jota ei ihan joka päivä viitsi (lue, raaski) syödä.

Tässä talossa herkutellessa paistetaan mehukkaan mediumiksi jäävää naudan sisäfileepihviä ja tarjotaan ohessa silmppeliksi riisuttua vihreää salaattia, jonka ehdoton juju on tuoksuva basilikaoliiviöljy. Kun haluamme parasta pihviä, heitämme grilliin (tai näin talvikautena pannuun) Rauhalan Agnus-härän sisäfileen, mutta kun sitä ei ole käsillä (kuten tänään), tyydymme Prisman lihatiskistä saatavaan vastaavaan naudan sisäfileepihviin. Mediumiksi paistettuna pihvi ei kaipaa kylkeen kuin suolaa ja mustapippuria.

Pihvin seuraksi kuuluu ehdottomasti raikas salaatti, joka tällä kertaa sai jäädä hyvinkin simppeliksi. Kulhoon heitettiin vain sekoitus rucolaa, miniromainea ja lollorossoa, paketillinen Patroksen salaattijuustoa fetan virkaa toimittamaan, iso loraus basilikaoliiviöljyä (uskokaa tai älkää, Rainbow on tässä ehdoton ykkönen) ja mausteeksi mustapippuria sekä itämaisesta kaupasta ostettua jauhettua Sumac-maustetta. (Tämä sopii liikkeestä saadun suosituksen mukaisesti salaatteihin sekä grilliruokiin. Tosin käytämme sitä vähän siihen sun tähän sen oivan maun takia.)

Kylkeen nautimme Castellon Organic Brietä, joka nousi valkohomejuustosuosikkilistallamme tänään ensi kerran sitä maistettuamme topkolmoseen sekä Grana Panacon Castelli-parmesania..jota oli tarkoitus laittaa salaatin joukkoon, mutta allekirjoittanut unohti kokkaillessa koko homman, hups. Kyytipoikana maistelimme vielä viime Italian reissulta tuliaisiksi tuomaamme kuusivuotista Valle Gabernet Riserva -punaviiniä, joka muuten oli to-del-la hyvää ja sattumalta sopivasti oivalliseksi ruokaviiniksi osoittautunutta.

Nytpä onkin sitten mahat täynnä, ja on aika painua pehkuihin valmistautumaan uuteen työviikkoon. Ihanaa viikkoa kaikille!

Lautaset, Iittalan Teema sekä Kastehelmi

Kommentoi
Lähetä kommentti