Luottomateriaalit farkku ja nahka

Vaikkeivät omat luottovaatteet tai materiaalit välttämättä hehkeytäkään huonosti nukutun yön aiheuttamia tummia silmänalusia tai syyssateissa lässähtänyttä jo alunperinkin vähän sinne päin suittua surffireuhkaa, kyllä ne omaa mieltä piristävät. Takki, jofama by Kenza 10. Luottonahkalaukku mummon vintiltä. Nahkanilkkurit DinSko. Vyö, Lindex. Riipus, Lumoava (Kaarre, design Heikki Hartikainen). (Huomatkaa myös piristävän punainen sydänheijastin, sekin Lumoavan. :)

Kahta en vaihda, nimittäin farkkuja ja nahkatakkia. Uskon, että kaikilla naisilla on luottovaatteita tai turvamateriaaleja, joihin pukeutuminen lohduttaa, vaikka koko muu maailma potkisi päähän. Omat päivänpelastajani ovat farkku ja nahka. Toivon, etten joudu koskaan syömään sanojani, kun nyt vannon, että nämä materiaalit (missä muodossa milloinkin) tullaan näkemään päälläni vielä vanhanakin. Paitsi että ne ovat mielettömän mukavia materiaaleja päällä, ovat niistä tehdyt tuotteet myös hyvännäköisiä ja mikä tärkeintä, pitkäikäisiä.

Farkku menee itselläni housuissa, paidoissa sekä liiveissä. Ja aika usein se kulutettu ja revitty tyyli miellyttää silmääni eniten. Nyt kun ikä alkaa pikkuhiljaa kavuta kohti kolmeakymmentä, olen pari kertaa pohtinut, kuinka pitkään vielä voin kulkea revityissä farkkushortseissani ja kuviosukkahousuissa ilman, että kaikki muut ikäiseni pitävät minua täysin tärähtäneenä. Lopulta kuitenkin aina pohdinnan päätteeksi päädyn vastaukseen, joka oikeuttaa minut käyttämään farkkushortsejani vuodenajasta riippumatta juuri niin kauan, kun omasta mielestäni näytän niissä hyvälle (ja tarkenen tässä Suomen viehättävästi vaihtelevassa ilmastossa).

Nahkatakkeja todennäköisesti löytyy joka mallissa ja värissä vielä omina myöhempinä aikuisvuosinani, joten niiden suhteen pelkoni näyttää ikinuoruutta tavoittelevalta isoäidiltä on huomattavasti pienempi. Tällä hetkellä omin nahkatakkimalli on lyhyehkö, istuva, kauluksellinen ja soljet sekä niitit ovat plussaa. Nahkatakkifriikkinä kaapistani löytyykin takkeja viisinkappalein, joista kaksi odottelevat aikaa, jolloin hyväksyn taas resorit takin helmassa ja hihoissa, yksi on tarkoitettu tienpäälle kaksipyöräisen kanssa, yksi kulkee mukana keväät, kesät ja syksyt ja viimeinen lämmittää talven pakkasilla.

Talvinahkatakkini onkin viimeisin takkiostokseni, jonka eteen jouduin myös näkemään hieman vaivaa. Kyse on siis kuvassa näkyvästä Jofama by Kenza 10 -takistani. Etsin tänä syksynä talveksi uutta rotsia, mutten aluksi löytänyt mistään (netti)kaupasta mieleistäni. Lopulta silmän käteen otettuani bongasin kyseisen takin paristakin Suomessa myyvästä nettikaupasta, mutta takin 349:ää euroa näyttänyt lähtöhinta ei oikein houkuttanut. Pientä salapoliisin työtä tehtyäni löysin kuin ihmeen kaupalla saman takin ruotsalaisesta Zoovillage.comista, jossa se sattui olemaan alennuksessa! (Ja tiedoksi kiinnostuneille, on edelleen!) Pitkälti alle kolmensadan pudotettu hinta oli toki edelleenkin kova, mutten pystynyt jättämään tilaisuutta käyttämättä ja niinpä viikon päästä sovittelin uutta ihanuutta ylleni eteisen peilin edessä.

Syksyn aikana uutta takkia ulkoilluttaessani olen kuitenkin pari kertaa kohdannut ennenkokemattoman haasteen. Olen nimittäin aina tarkka tavaroistani, en halua hukata suosikkihanskojani saati sitten mitään yhtään kalliimpaa omaisuuttani ja sen huomaa takkikäyttäytymisestäni. En esimerkiksi uskalla ravintolaan mennessä jättää takkiani vartioimattomaan yhteisnarikkaan, sillä en kestäisi sitä henkistä tai taloudellista menetystä, jos takkini lähtisi jonkun muun matkaan. Siksi olenkin uuden talvitakkini kanssa kuin paita ja peppu ja ensi keväänä ilmojen lämmetessä tiedän takista kesän ajaksi luopumisen tuottavan tuskaa. Onneksi minulla kuitenkin on (edellisessä postauksessa vilahtanut) luottorotsi, joka kylmän talven jälkeen tuo aina kevään tullessaan. Sitä paitsi..olen myös iskenyt silmäni uuteen Kenzan luomukseen, joka on järjestysnumeroltaan yhdeksäs ja ehkä vielä vähän tätä täyden kympin talvitakkianikin ihanampi.